Mistä tunnistaa yöpuvun?

Joku ehkä luuli otsikkoa vitsiksi, mutta valitettavasti se ei ole. En nimittäin oikeastikaan tiedä mistä erotan vauvan yöpuvun esimerkiksi p...


Joku ehkä luuli otsikkoa vitsiksi, mutta valitettavasti se ei ole. En nimittäin oikeastikaan tiedä mistä erotan vauvan yöpuvun esimerkiksi potkupuvusta. Ja onko sillä väliäkään? Katsooko naapurin mammat silmiä pyöräytellen jos meidän Sami-Ville-Petteri onkin vahingossa puettu päivällä yöpukuun jos äiti ei niitä yksinkertaisesti erota toisistaan?

Muutama viikko sitten sain ison kasan Kaisla-tytön vauvanvaatteita meille käyttöön periaatteella kierrätä eteenpäin jos ei kelpaa. Osa oli tietenkin niin pinkkiä että karvat nousi pystyyn, mutta Kaislan äiti sanoi, että ne olivat yöpukuja eikä niihin pukeuduta julkisesti (niinkuin vauva nyt ymmärtäisi sukupuolisidonnaisesta värimaailmsta vielä aikoihin). Tänään kävin pikakierroksen Valtterissa ja hankin Marimekon punapallotrikoohaalarin (2eur). Nyt kotiuduttuani aloin kuitenkin epäilemään sen olevan yöpuku, mutta en ole varma asiasta.

Tahtoisin pukea vauvan julkisesti tuohon, onko etikettivirhe? Entä mihin me puetaan se yöllä jos puen sen päivisin tuohon? Pitääkö olla joku erillinen pyjama/pyjamia vaiko jopa unipussi? Eroaako yövaate edes päivävaatteesta ja jos niin miten mä erotan kirpparilta yöpuvut?

16 kommenttia

  1. Odottelen kanssa vastauksia, mietin ite toisinaan samaa asiaa. Joistakin puvuista tietää kyllä heti, että se on yöpuku, meillä ainakin on muutamia saatuja käytettyjä pukuja, jotka ovat väreiltään vaaleita ja niissä on joitain pieniä nallekuvia tms. Sellaista en ainakaan laittaisi päivällä vauvalle päälle. Mutta tuo Marimekon puku on kyllä mun mielestä kanssa sellainen, jonka voisi laittaa päälle päiväksikin.

    VastaaPoista
  2. Mä erotan yöpuvun jos siinä on lammas ja isolla zzzZZZzzz :) Mutta mietin et onko esim ton vetskarin sijoituksella joku olellinen tarkoitus juuri yöppäriin. On tää hankalaa!

    VastaaPoista
  3. Ma olen kanssa miettinyt samaa, mutta paattanyt olla vaivaamatta paatani silla sen enempaa. Jos vaate nayttaa kivalta niin kaytan sita tilanteessa kun tilanteessa. Lisaksi tulin siihen tulokseen, etta meidan vauva tulee varikkaissa suomalaisissa vaatteissa nayttamaan niin oudolta tapaukselta Englannissa muutenkin, etta sama se mita sitten on paalla. Taalla kun vauvanvaatteiden variskaala on valkoinen, beige, vaaleanpunainen ja -sininen. Ja puolipotkareita ei tunneta lainkaan. Eli jos vauva tulee olemaan tytto ja puen sen bodyyn ja puolipotkareihin niin kaikki tulee luulemaan, etta se on poika!Viime viikolla meilla oli muuten ensimmainen imetys workshop ja siella suuri huolenaihe oli myos kuinka lasta imetetaan julkisella paikalla :) Ma suorastaan odotan, etta paasen aiheuttamaan julkista pahennusta jossain kahvilassa imettamalla.

    VastaaPoista
  4. Taitaa olla makuasia... =) Juurikin tuon mallisia sekä jalkaterättömiä vastaavia on meillä käytetty yöpukuna, nyt pikkuhiljaa siirrytty pyjamiin. Mutta kuka kieltää noita päivälläkin käyttämästä? Ovat helppoja pukea ja sitten kun vauva alkaa puvun nimen mukaisesti potkia, antaa puku hyvin tilaa liikkua ja pysyvät hyvin päällä. Ja muutenkin tuo yöpukeutuminen riippuu vähän tilanteesta esim viimekesänä oli niin kauhean kuuma, että tyttö nukkui pitkään yötkin lyhythihaisella bodylla. Unipusseja tein itse pari, mutta ne sitten jotenkin vain jäi käyttämättä.

    VastaaPoista
  5. hmm, oon samaa miettinyt myös! oman lapsen ollessa vauvaikäinen käytin varmaan kaikki puuvillapotkarit (juuri tuollaiset hihalliset) yöppäreinä. meillä oli sitten kahdet plyyssiset potkarit (myös hihalliset) joista näki jo päälle päin, että ovat päiväpotkarit, niin niitä sitten myös käytettiin päivällä....aikas vaikeelta tuntuu välillä eritellä onko päivä- vai yöpuku, mutta meillä tosiaan on menty ihan fiiliksen mukaan! odottelen innolla muiden vastauksia, josko tähänkin on jokin "etiketti" olemassa, mistä sen todella tietää : D

    VastaaPoista
  6. Mjah, paha sanoa. :D Mie oon laittanut jalkaterälliset kokohaalarit, jotka on ohutta kangasta kategoriaan yöppärit, ja sitten jalkaterättömät paksukankaiset haalarit päivävaatteisiin. Jos siinä on huppu, se on meillä päivävaatteena. Ja jos se on hillittömän söpö tai kivakuosinen, se on päivävaate. Nolot peessit ja prinsessakuosiset kokopotkupuvut on suosiolla vaan yökäytössä. :DD Tosin nyt ollaan vaihdettu pitkähihaset yöpuvut kokonaan lyhythihaisiin bodyihin ja shortsipukuihin, mun kainalossa nukkuessa on vissiin vähän lämmin. :) Eli nyt meillä on yökäytössä päivävaatteet, mutta oon ottanut silti rutiiniksi sen, että illalla on iltapesut ja yövaatteiden vaihto, oli se yövaate sitten oikeasti päivävaate tai ei. Rutiinit valmistelee nukkumaan menemiseen. Phuh. Mahtuupas asiaa yksiin yöpukuihin. :D

    VastaaPoista
  7. Ja ps. toi pallokuosinen haalari on liian söpö käytettäväks vaan pimeänä vuorokaudenaikana! :)

    VastaaPoista
  8. öö voi helvetti. en mä oo ees miettiny tämmöstä. mulla on kasoissa bodyt (lyhyt hihaset / pitkähihaset + pienet / isot), haalarit "sukalla" / haalarit ilman "sukkaa", paitulit, housut, jne.. Eks vauvelilla yöllä varsinkin kesällä riitä vaan vaippa / vaippa+body ? EN TIIÄ MISTÄÄN MITÄÄN mut eiköhän me sisko-rakkaani keksitä nää jutut sit ku se pikkunen huutaa naama punaisena sylissä. no worries

    VastaaPoista
  9. Oman lapsen ollessa vauva, käytin jotain söpöjä yöpukuja ihan päiväkäytössä kun ei niitä vaan voinut jättää vain yökäyttöön! =) Tuon Marimekon puvun pitäisin varmaan myös päiväkäytössä! ;D

    VastaaPoista
  10. No toi on niin komee että laittaisin ehdottomasti päiväkäyttöön. Siippa on muutenkin sitä mieltä, että vauvoilla pitäs olla vaan yksiosaisia vaatteita :DAnteeks, en oo kyenny ilmoittelemaan siitä pinnasängystä kun oon ollu kipeenä. Me suunniteltiin kyselevämme sulta jos tuotas se tänään mut noi vauvavahdit karkas päivää aikaisemmin kotiin ku piti. Täytyy sumplia se silleen, että siippa tois sen töistä kulkiessaan yksin?

    VastaaPoista
  11. Tämä on vauvanvaatteissa oikeasti kyllä aika mysteeri. Itse olen sitä mieltä, että pienen vauvan voi pukea mihin tahansa mukaviin vaatteisiin mihin tahansa tilanteeseen, vaikka yöpukumaisiinkin. Farkkuja ja mekkoja ehtii kyllä käyttää myöhemminkin (ei niissäkään tosin mielestäni mitään vikaa ole, mutta kiva jos vauva on puettu niinkuin vauva).

    VastaaPoista
  12. Meillä tuon mallisia käytetään yöpukuina :)

    VastaaPoista
  13. visuaalisesti vaativa kottarainen16. toukokuuta 2011 klo 9.20

    Mä olen vähän samoilla linjoilla kuin muutkin, jos sen on beige ja siinä on lampaita, se on yöpuku. Jos se näyttää hauskalta ja on sopivan värinen, se on (luultavasti silti yöpuku) haalari jota voi käyttää päivällä. Vauvahan ei tiedä onko sillä yöpuku vai ei. :D Meillä luovuttiin yöhaalareista jossain vaiheessa kun vieressä nukkujalle tuli aina kuuma. Hauskimpia ja värikkäimpiä käytän päivällä ja etenkin uintipäivänä haalari on ihanan helppo pukea ja riisua nopeasti ilman hoitopöytää. :)

    VastaaPoista
  14. Samaa tuli pohdittua eilen kun tulin kotiin ja esittelin huikeat lastenvaatekirppariostokseni miehelle ja näytin yhden yöpuvun, se sitten ihmetteli mikä siitä tekee yöpuvun. Ja kyllä se sellainen hailakka/hempeä väri oli joka mut sai niin ajattelemaan. Toinen samanmallinen mutta neppareiden sijaan vetskarilla suljettava oli kuvioitu värikkäillä norsuilla ja heti se tekee siitä monikäyttöisemmän, kuosi on niin veikeä että voi esiintyä siinä päiväsälläkin. Ja tuo pallopotkari on ehdottomasti tarkoitettu päivänvaloon!Ja oli kyllä mahtava sattuma tuo kirppu, joka sunnuntaiaamupäivänä osui Lahdessa kulkureitille, kaikki vaatteet -50 %. Sain kympillä kaksi ihan huikeaa retrohaalaria (toppa- ja välikausi-), neljät pöksyt, viisi bodya/yöpukua tai mitälie, kirjan ja olikohan vielä jotain. Nyt viimeistään varmistui ettei me mitään pakkausta todellakaan oteta! Ja kun äitikin oli sitten vielä apaut sillä samalla kympillä tyhentänyt mummulapitäjän jonkun kirpparin vähintään yhtä hyvällä saaliilla, jossa kaiken kukkuraksi suurin osa käyttämätöntä. Ihan kiva kun on mahdollisuus penkoa muitakin kuin pk-seudun kirppuja, täällä ehkä on vain joko kallista tai sitten oikeasti ihan huippujutut menee hetkessä.

    VastaaPoista
  15. Minäkin kirppiskierroksilla olen ihmetellyt, että mikä tekee jostain vauvanvaatteesta yöpuvun.. Ja vauvathan nukkuvat (jos nukkuvat) yhtälailla yö- ja päiväaikaan, niin miksi edes tarvitsisi olla nukkumiseen ajateltavia yöpukuja erikseen. :D

    VastaaPoista
  16. No erohan on selvä eikös? Ja erityisesti kestovaippailijoille. Eli yövaippa on isompi kuin päivävaippa ja koska sen pitää mahtua yöpuvun sisään on "yöpotkupuku" leveämpi vaipan kohdalta kuin "päiväpotkupuku". Itsekin tätä aikanaan pohdiskelin pitkään. :D

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images