Oi mutsi mutsin oma puutarha Yrjönkadulla

Sanoista tekoihin ja kasvattamaan omaa puutarhaa. Kun eilen kerran saimme basilikaa, tänään tutustuimme sitten kaupunkiviljelyn saloihin. ...

Sanoista tekoihin ja kasvattamaan omaa puutarhaa.

Kun eilen kerran saimme basilikaa, tänään tutustuimme sitten kaupunkiviljelyn saloihin. Nudgessa järjestettiin iltapäivällä tapahtuma, missä sai laittaa oman plantaasin kasvamaan Yrjönkadulle Bacsac-geotekstiiliruukkuihin. Blogini nimikkoviljelmän alku oli hieman haastava, sillä vaikka mieleni on vihreä, taitoni puutarhuroinnissa ei ole järin suuri ja ensimmäinen kysymys olikin "pitääkö tää muovi ottaa taimesta pois ennen istuttamista?". Tämän sanottuani sainkin heti asiantuntevaa apua hyötykasviyhdistyksen ystävällisestä naishenkilöstä, joka riensi auttamaan amatööriä. Opin muun muassa, että pinaatin taimea ei vain isketä multaan (varsinkaan muovineen päivineen), vaan taimesta erotellaan pieniä osia, jotka sitten levitessään valloittavat maan, tai tässä tapauksessa geotekstiiliruukun.

Nudgen henkilökunnan hoivattavaksi jättämäni pinaatti-krassiviljelmän lisäksi kiikutin puolet pinaatin taimesta kotiin kasvamaan. Latasin jo paikan päällä oman ruukkuni mustalla mullalla ja luomulannoitteella (kanankakkaa+merilevää) ja nyt pitäisi pinaatinhöntiäiset istuttaa multaan. Sen lisäksi toiseen Bacsaciin tulee ainakin yksi basilika, kunhan täydennämme talouden multavarannot.





Jos olette menossa Yrjönkadulle, niin käykääpä kurkkaamassa miten puutarhani voi.

Ja Verskin Valtakunnan arvontaan hopihop!

2 kommenttia

  1. Vuoroin vakoilemassa :-). Näinkin sut Nudgella! Tilailin noita Bacsaceja 3 viikkoa sitten ruotsalaisesta nettikaupasta ja ovat vieläkin matkalla...hitsi jos olis sillon tiennyt että niitä tulee Suomeen näin nopeesti.

    Alan seuraamaan sun puutarhan edistymistä!

    VastaaPoista
  2. No tällä hetkellä on vain pinaatit istutettu ja tuo roikkuva pikku bacsac vielä tyhjänä, siihen tulee basilika jos se vain kasvaa. se on nimittäin mallia Järvikylä ja tällä hetkellä kosteutan sitä ämpärissä, koska en voi itse enää kantaa multasäkkejä kaupasta ja saan multaa vasta huomenissa. Meillä noita ruukkuja testataan sisällä, kun parvekkeelle ei paista. Ei ne mitään sisustuselementtejä ole, mutta otetaan nyt harrastuksena :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images