Kuohuviiniä odottajalle

Kuten edellisessä postauksessa tuli ilmi, kuohuviini kuuluu allekirjoittaneen kevääseen ja tämän kevään aurinkoiset viikonloppupäivät ovat ...


Kuten edellisessä postauksessa tuli ilmi, kuohuviini kuuluu allekirjoittaneen kevääseen ja tämän kevään aurinkoiset viikonloppupäivät ovat olleet yhtä kidutusta kun kuohuviini on ollut pois suljettu juttu. Mutta eipä ole enää!

Löysin eiliseltä Me and I bloggaribrunssilta kevään pelastuksen, nimittäin alkoholittoman kuohuviinin. Olen tietenkin tiennyt, että tallaista on, mutta en ole uskonut sen olevan pommacia kummoisempaa ainetta. Nyt kuitenkin aamuisen maistiaisen jälkeen oli ihan pakko saada lisää skumppaa aurinkoiseen iltapäivään.

Passitin siis ystäväni Alkoon ja hän toi mukanaan Söhnlein brillant-merkkistä alkoholitonta kuohujuomaa. Saattoi jopa olla sama pullo, mistä brunssilla lasilliseni kaadoin, en muista. Toiveissani oli kuiva juoma, mutta kaikkea ei alkoholittomana saa. Alkossa myyjät olivat opastaneet, että nimenomaan sokeri tuo alkoholittomaan kuohuviiniin sen kuohuviinimäisyyden koostumukseen, eikä 55g sokeria/l ollutkaan yllättäen paha juttu ollenkaan.

Maku holittomassa skumpassa oli yllättävän aito. Melkein väittäisin, etten olisi tunnistanut eroa alkoholilliseen pitkän kuohuviinittömyyskauden jälkeen, sillä raskauden aikana makuaistini on voimistunut paljon. Voimistunut niin, että maistan alkoholittomassakin ne aromit, mitä skumpassa nimenomaan kaipaan. Myös kuplat tekevät Söhnleinistä kuohuviinin eikä siinä ole mitään limsafiilistä todellakaan. Alkoholia on pyöreä 0, hintaa 5.5eur/plo.

Voin kyllä suositella lämpimästi. Myös muutaman vuoden takainen HS:n kuohuviinitesti oli kiittänyt Söhnleinin kuohuviinimäistä olemusta ja kuten kaikki tietävät, kuplathan ne menee päähän eikä alkoholi!

5 kommenttia

  1. Näitä löytyy. Itse oon kärvistelly ruokaviinin perään. Kun ystäviä tulee istumaan iltaa, ruoaksi on pihvi tjms ja jälkkäriksi maailman parhain juustotarjotin, viini vaan kruunaa kaiken. Onneksi TORRES tekee erittäin hyvänmakuista alkoholitonta valkkaria ! YUM

    VastaaPoista
  2. Mulla ihme kyllä punkkua ei oo ees tehny paljon mieli, se voi johtua selkeästä viinivuodestani, mihin kuuluu kevääseen skumppa ja syksyyn punkku. "selkeä viinivuosi", oon taas niin peri äidillinen tässä.

    VastaaPoista
  3. arvaas, tänään tammiston cittarin alkossa oli enää yks pullo :D ja mie ostin sen. katotaan tykkäänks, oon kyl kovin tarkka siitä kuivuudesta mut sun suositukset vaikuttaa lupaavilta. veijoo odottaessa ostin epätoivoisena alkosta alkoholitonta punkkua ja valkkaria, mitä kauheeta paskaa! punkku oli makeaa ja mehumaista, valkkari makeaa ja herukkaista. yööökkkkkkhhhh. kaadoin viemäriin.

    taannoisessa alkoholikeskustelussa(si), jossa taisin tulla muutamassa kommentissa kovasti arvostelluksi 0,5-siidereineni ja viinihuikkineni, en jaksanut enää mainita limpparinjuontiehdotuksiin että en koskaan muutenkaan juo limpparia, miksi sitten raskausaikana. juon tietynlaista viiniä, tietynlaista siideriä ja tietynlaista olutta siksi, että pidän niiden mausta (alkoholittomista oluista ylivoimainen on paulaner-vehnäolut, mun esikoinen juo sitä saunassa mun pullosta ja varmaan tottuu oluen makuun ja alkaa alkoholistiksi jo teininä ja kohtahan se jo piikittää heroiinia).

    VastaaPoista
  4. Hei laitappa sitten mitä tykkäsit! Musta se tosiaan oli jees, ei mikään saunajuoma vaan ihan kuohujuoma. Puolimakea kai sen termi on, eikä se kuivaa ollutkaan mutta minusta oikeenkin käypä nautiskelujuoma aurinkoiseen iltapäivään.

    VastaaPoista
  5. no minäpä kerron, jahka oon testannut. kun en raski vielä keltaista leskeä yläkaapista avata, en kuitenkaan imettäessä viiti juoda siitä niin paljon ku muuten joisin :D

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images