Pyöräretki Sipoonkorpeen Kalkkiruukin laavulle

Riks räks! Näin rikkoutui blogihiljaisuus! Olen ollut viime ajat enemmän Instagramin kautta tavoitettavissa, joten blogiraasu on elellyt...

Riks räks! Näin rikkoutui blogihiljaisuus! Olen ollut viime ajat enemmän Instagramin kautta tavoitettavissa, joten blogiraasu on elellyt hiljaiseloaan. Ja koska bloggaaminen on ollut tauolla, myös valokuvien ottaminen on jäänyt hieman vähemmälle, mitä tavanomaisesti. Siksipä pahoittelut, ettei tämänkään jutun kuvat ole viimeiseen asti mietittyjä, vaan lähinnä omaksi muistoksi otettuja räpsyjä.

Kävi kuitenkin niin, että sain Instagramissa niin paljon kyselyitä muutaman päivän takaisesta pyöräretkestämme Sipoonkorven kansallispuistoon, että tuli hyvä syy palata blogiin verestelemään muistoja. 


Nämä kuvat ovat siis pyöräretkeltämme, joka alkoi kotoamme Itä-Helsingistä ja päättyi lähimpään kansallispuistoomme eli Sipoonkorpeen. Idea pyöräretkeen tuli päähäni yksi aamupäivä ja kun kesälomalla ollaan ja säät suosi, päätin että pakataan makuupussit mukaan ja lähdetään alkuillasta liikenteeseen. Lähtö viivästyi hieman, kun huomasin että tarvitsen tarakoihin lisää mustekaloja ja ne haettuamme pääsimme liikenteeseen noin kuuden pintaan illalla. 

Koska olen hankkinut retkeilyyn sopivan pyörän vasta tänä kesänä, olen vielä hieman pyörällä päästäni mitä kaikkea pyöräretkeilyssä pitää ottaa huomioon. Pakkasin kuitenkin kamamme hyvin telttaretkityyliin Ortliebin takatarakalle kiinnitettäviin laukkuihin ja loput kamat eli makuupussit ja makuualustat tarakoille uusilla sähäkän keltaisilla mustekaloilla. Telttaa en halunnut ottaa mukaan, koska telttamme on tosi painava, joten luotin meidän mahtuvan laavulle yöksi. Kuten onneksi mahduimmekin!



Pyörämatka Sipoonkorpeen tuntui Google Mapsin mukaan helpolle, jota se olikin pieniä amatöörimokiani lukuunottamatta. Ensinnäkin puhelimelle olisi ollut hyvä hankkia jonkinlainen teline suunnistusta helpottamaan. Ja toisekseen mapsiin olisi kannattanut kirjoittaa jotakin muuta kuin "Sipoonkorven kansallispuisto", jolloin päädyimme pyörinemme keskelle metsää, emme suinkaan leirintäpaikalle.

Pyöräilyreittimme kulki Helsingistä Mellunmäestä Vantaan Länsimäen, Hakunilan ja Itä-Hakkilan kautta Bisajärventien kautta kansallispuistoon. Reitti oli lähes loppuun saakka pyörätietä, mutta elämyksellisesti melko ankea. Vasta Itä-Hakkilan jälkeen alkoi silmä lepäämään maisemassa, mutta samaan aikaan alkoivat muut ongelmat. Bisajärventie oli merkitty yksityistieksi eikä kansallispuistokylttejä näkynyt missään, joten aloin pelkäämään meidän päätyvän jonkun kiukkuisen maanviljelijän pihaan kansallispuiston sijaan. Pelko osoittautui onneksi turhaksi ja tarpeeksi poljettuamme löysimme ensimmäiset kansallispuistokyltit. 

Merkkien jälkeen löytyi kuitenkin toinen pulma. Reittimme jatkui karttasovelluksen mukaan tielle, jossa luki isosti, ettei sinne saanut ajaa. Tie oli suljettu myös puomeilla ja mietin pääni puhki uskallammeko lähteä pyörillä tietä pitkin keskemmälle puistoa. Samaan aikaan metsän hyttyset alkoivat kiusata pyörämatkasta väsynyttä lasta, joka ilmoitti ettei lähde enää ikinä kanssani minnekään ja halusi kotiin. Leikkiessäni kokenutta retkipyöräilijää totesin lapselle, että olemme ihan hetken päästä perillä ja samalla googlettelin missä hemmetissä ne laavut oikein ovat ja voidaanko me edes jatkaa matkaa puomien ohi. 

Onneksemme paikalle ajoi marjastaja, joka kertoi tien olevan kielletty vain autoilta ja porttien takana olisi Vantaan ladun maja sekä polku merkatulle luontopolulle. Ja onneksemme myös Kalkkiruukin laavu sijaitsi luontopolun yhteydessä, joten olimme melko lähellä määränpäätä.  Lähdimme siis polkemaan Vantaan Ladun majan ohi päätyen Hakunilaan menevälle polulle, joka ristesi Kalkinpolttajan polu kanssa. Tämä polku taas johdatti meidän Kalkkiruukin laavulle, joka oli tullessamme täysin tyhjillään. 


Torstai-iltana yhdeksän aikoihin kansallispuistossa ei liikkunut juuri kukaan. Saimme kuitenkin seuraa ensin parista makkaranpaistajasta ja myöhemmin kolmen parikymppisen nuoren ja yhden Nyksi-koiran porukasta, jotka jäivät yöksi leiripaikalle telttoihinsa.  Laavun saimme itsellemme ja telttailijoiden istuessa myöhään iltaa nuotiolla saimme nukahtaa turvallisen tuntuiseen hiljaiseen pulinaan. Edes sääskistä ei ollut haittaa tällä reissulla. 

Aamulla kymmenen aikoihin herätessämme Kaamos oli jo muuttanut mieltänsä retkeilystä ja toivoi, että voisimme jäädä vielä toiseksikin yöksi laavulle. Mulla ei kuitenkaan ollut eväitä ja juomaa kuin päiväksi (leirintäpaikassamme ei ollut kaivoa), joten söimme uusien retkikavereidemme kanssa yhdessä aamupalaa ja aloimme pikkuhiljaa pakkailemaan kamojamme kotimatkaa varten. Maailman parhaiten hoidetussa huussissa käytyämme olimme valmiita kotimatkaan. Vaihtelun vuoksi koukkasimme nyt kuitenkin Kalkkiuunitien kautta Sotunkiin, joka olikin huomattavasti kauniimpi reittivalinta, missä Sipoonkorven fiilis perinnemaisemineen tuli hyvin esiin. Seuraavalla kerralla poljemme tätä reittiä!

Kilometrejä reissusta tuli kaikkine koukkauksineen yhteensä noin 30km, joista muutama tuli tulomatkan lepotauolla Fazerilan karkkikaupassa. Pyörällä retkeily tuntui jopa "omammalta" kuin tavanomainen rinkka selässä retkeily. Tämä luultavasti siksi, että olen tottunut kantamaan kaiken aina itse ja nyt retkikamat kulkivat kuin vahingossa pyörän selässä perille. Vielä kun löytäisi jonkun hyvän ja kevyen seikkailutetan, jonka voisi vain kiinnittää tarakalle, niin johan olisi maailma taas astetta avoimempi. 

Muita huomioita tulevaan: Hanki kännykkäpidike! Pakkaa kassit järkevämmin, esim. toiseen eväät ja toiseen tavarat. Ota selvää minne olet menossa ennen kuin olet jo lähes perillä. Ota mukaan mausteita. 




Lue myös: Lapsen kanssa Sipoonkorven kansallispuistossa

0 kommenttia

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images