Chilli moodi päälle vaikka väkisin

Tänään oli taas yksi niistä aamuista. En saanut itseäni ylös ajoissa ja aamutoimet meni säädöksi. Aamukahvi kylmeni kuppiin, lapsen chi...


Tänään oli taas yksi niistä aamuista. En saanut itseäni ylös ajoissa ja aamutoimet meni säädöksi. Aamukahvi kylmeni kuppiin, lapsen chiavanukas jäi lautaselle pyörimään, sään mukaiset kengät oli hukassa ja kamera lataamatta, vaikka töissä oli ensimmäisenä työnä valokuvaaminen. Kiirehdin lasta syömään ja pukemaan samalla pakaten työkonetta laukkuun ja roskapusseja rappuun ja miettien kuinka myöhässä olemme päiväkodista ja töistä. Lapsen päästessä käytävään livahdin itsekin käytävään laskemaan kassini alas ja pam! Ovi pamahti kiinni ja me olimme avaimitta ja kameroitta rappukäytävässä.

Vietyäni lapsen päiväkotiin soitin töihin ja peruin kuvaukset ja aloin metsästämään vara-avaimia. Metrolle ehdittyäni huomasin, että toiset vara-avaimet olivatkin takkini taskussa (!!) ja palasin hikihatussa kotiin hakemaan kameraa, informoin kuvauksien onnistuvan sittenkin ja juoksin puolijuoksua takaisin työmatkalle. Päästyäni metroon tuli ensimmäistä kertaa mieleen, että mihin hemmettiin mulla oikeastaan oli alunperinkään kiire, kun kuvauksetkin alkavat vasta 1.5 tunnin kuluttua. Työaikani antaa kyllä periksi, vaikka aloittaisin joka aamu kymmeneltä duunini ja päiväkodissakaan ei mikään kaadu myöhästelyyn. Toisaalta jos kiire ihan oikeasti olisi, voisin aamukiireen sijaan vain herätä ajoissa.


Aamusekoiluistani tuli mieleen lapsuudestani tutut Jason-kirjat, jossa pieni lapsi lentää käsi äidin kädessä paikasta toiseen. Jasonin äidillä oli kiire, minulla taas ennemminkin itse luotu kiireen tuntu, joka vaivaa, vaikkei mitään sovittua edes olisi. Aamulla stressaan olevani myöhässä päiväkodista, että töissä ihmetellään myöhäistä saapumista, vastailen puhelimeen ihmetellen miksi en kuule soittajan ääntä, koska mulla on ollut liian kiire ottaa nappikuulokkeita kiinni puhelimesta (tämäkin tapahtui tänään) ja ennen neljää alan stressaamaan, että ehdin hyvissä ajoin päiväkotiin ettei lapsi olisi aina se viimeisin.

Eihän tässä ole mitään järkeä!

Huomiselle tein uuden suunnitelman. Päätin, että mulla ei ole kiire yhtään mihinkään. Koska ei vaan ole.

4 kommenttia

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images