Lasten taidefestivaali Hippalot Hämeenlinnassa

Olimme viikonlopun kokonaan reissussa. Ensin lauantaina kävimme juhlimassa Camillan häitä Iitissä ja illan tullen...



Olimme viikonlopun kokonaan reissussa. Ensin lauantaina kävimme juhlimassa Camillan häitä Iitissä ja illan tullen hyppäsimme Veeran autoon ja matkasimme Hämeenlinnaan yöksi. Aamulla olohuoneen lattialta patjoilta herättyämme söimme Veeran perheen kanssa aamupalan ja lähdimme tutustumaan Hämeenlinnaan taas vähän paremmin.

Viimeksi juhannuksena Hämeenlinnassa ollessamme tutustuimme lähinnä Aulangon alueeseen ja nyt oli vuorossa yksi Hämeenlinnan kesän kohokohdista, eli Lasten taidefestifaali Hippalot ja festarin viimeinen päivä.

Vähän harmitti, että olimme matkassa juuri sunnuntaina, joka on kuulemma festarin rauhallisin päivä eikä esiintyjätkään olleet meille tuttuja. Parina edellisenä festaripäivänä lavalla oli näkynyt mm. Maltti ja Valtti sekä Pikku Papu. Toisaalta pääsimme kuitenkin kirpparoimaan eikä Verkatehtaan suojiin rakennetulla biitsillä ollut kovasti tungosta. Ensi vuonna on kuitenkin ihan pakko päästä parina päivänä festareille, ihastuttiin niin kovasti Hippaloihin.

Oma lempparini festareilla oli tuo mainio Toukkabussi, josta löytyi ihan kaikki parhaat lastenkirjat mitä toivoa saattoi. Myymälän naiset harmittelivat, että osa kirjoista oli ostettu heti loppuun, mutta kyllä värikkäässä kirjakioskissa lukemista riitti. Ja mikä parasta, kioskin yhteydessä olleeseen turkoosiin autoon pääsi lukemaan myös sisälle kirjoja!

Myös näin aikuiskävijän näkökulmasta festari oli tosi kiva. Olen nyt parin vuoden ajan jättänyt Skidit-festarit Helsingissä väliin, kun aikaisempina vuosina siellä on ollut niin kova tungos ja aktiviteetteihin on ollut vaikea mahtua mukaan. Kuulin kuitenkin, että Skideilläkin olisi nyt pääsylippujen myötä meininki muuttunut paremmaksi. Silti Hämeenlinnan Hippalot kiinnostaa mua jatkossakin enemmän, tila on isompi ja ohjelmaa selkeästi Skidejä enemmän.

Kiitos siis Hippalot, mukavaa oli ja ensi vuonna taatusti uusiksi!

4 kommenttia

  1. Lapsia huomioidaan nykyään jo ilahduttavan hyvin.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kun kävitte, ja ensi vuonna sitten tosiaan mennään ainakin kahtena päivänä yhdessä lasten kanssa! Se iltapäivän sirkus oli muuten tosi hyvä, te ette käyneet näytöksissäkään. Ja työpajat, niihin kans ensi vuonna ;)

    VastaaPoista
  3. Me oltiin Aulangolla ja kahtena päivänä Hippaloissa. Eka päivä meni ihmetellessä ja paikkoihin tutustuessa ja tokana päivänä maltettiin sit keskittyä paremmin. Hyvät järjestelyt ja sopivasti porukkaa. Kannatti tulla kauempaakin.

    VastaaPoista
  4. Olemme käyneet tosi monena vuonna Hippaloilla. Nyt ei nää pariin vuoteen olla käyty, kun lapset ovat jo 13 v ja 11 v ja kasvaneet vähän yli Hippaloiästä. Sen sijaan kävimme viime viikonloppuna Tampereella ja satuimme istumaan Onnibussissa, johon tulitte Hämeenlinnasta.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images