Tietoa mainostajalle ›

ENTÄ JOS OIKEAA EI OLEKAAN?

"Sen oikean kyllä tuntee" "Sen oikean löytää silloin kun vähiten odottaa" "Hän ei ollut sitten se oikea". En o...

6d75cd50777511e38ab3120655c42bad_8

"Sen oikean kyllä tuntee" "Sen oikean löytää silloin kun vähiten odottaa" "Hän ei ollut sitten se oikea".

En ole seurustellut vuosiin. Enkä silloinkaan ole seurustellut vuosia. Nuorempana siinä ei ollut mitään ihmeellistä, olin ensin arka ja kokematon sitten villi ja vastuuton.  Monet sanoivat etten ole valmis suhteeseen, sen jälkeen olin kranttu eikä mulle kuulemma kelvannut kukaan. Sisimmässäni kuitenkin uskoin ja toivoin, että joskus minäkin löytäisin jonkun jonka kanssa jakaa päivittäiset kuulumiset, jonka seurassa olisi tuttua ja joka olisi puolellani huonoina päivinä ja iloitsisi onnistumisistani hyvinä.


Viime kesänä havahduin siihen että olin vain äiti. En tuntenut olevani mitään muuta kuin äiti, vähiten nainen jota joku haluaisi fyysisesti tai edes henkisesti. Olin olemassa vain lastani varten eikä se tuntunut hyvälle. Samoihin aikoihin ihminen menneisyydestä otti yhteyttä. Jo pelkästään vanha tuttu nimi tekstiviestissä sai veren kiehumaan, sillä vuosia sitten tuntemani vetovoima heräsi aivan yhtä voimakkaana kuin ennenkin. Jos vuosia sitten olin (muka) kreisi ja villi, nyt tunsin olevani enemmän minä ja tilanteen päällä. Ja sitten kuitenkin tunsin jo valmiiksi surua, koska tiesin että siitä ei tule edelleenkään yhtään mitään.


Tämä talvi on mennyt joten kuten. Olen ollut onnellinen, tehnyt töitä ja oppinut paljon uutta. Samalla päätyen siihen samaan syliin, mistä osasin itseäni jo syyskuussa varoittaa. Silloin kirjoitin "...vanha pitäisi voida haudata mutta entä jos ei vain voi? Se on hämmentävä tunne mistä tulee vain itku. Mutta kyllä tämä tästä, on jo viimeisen 6 vuotta tuttu fiilis joten ehkä sitä pikku hiljaa alkaa oppimaan. Tai ehkä ei oppimaan, vaan hyväksymään." Niin. Ihmiset seurustelevat vuosia ja minä se vaan haikailen vanhan ihastuksen perään. Ihastuksen joka on ollut elämässäni taas viimeisen kahdeksan kuukauden ajan, jonka kanssa olen nauranut ja itkenyt, puhunut peloista, kannustanut työnhaussa,  humaltunut ja rakastellut Tukholman satamassa, pilkkopimeässä ikkunattomassa laivan hytissä päiväunista lämpimänä. Ihmisen, joka ei halua minua elämäänsä. Ihmisen, joka ei halua nähdä minun elämääni. Ihmisen, joka tuntuu pelkäävän jotain niin paljon etten edes usko kahta edellistä lausetta tosiksi. Ehkä siksi ettei niitä ole ääneen lausuttukaan.


Vaan se, mikä on totta, on että minä kaipaan toista ihmistä vierelleni. En päivittäin, en asumaan kanssani, en suunnittelemaan perheenlisäystä ja mahtihäitä maalla. Mutta en missään nimessä myöskään tuomaan mulle surua ja epäonnistumisen tunnetta, etten riitä sellaisena kuin olen. Haluan tuntea olevani hauska, haluttava ja haluan että joku toisi parhaat puoleni esille. Haluan voida olla haavoittuva, ilman että se mielletään epätasapainoksi ja säikähtää ilman lapselliseksi leimaamista. Liian usein Tampereen junassa aikaa kyynel silmässä viettäneenä tiedän, ettei mun oloni itsestäni ainakaan kohene niistä hetkistä, mitä kaipaan nytkin. Miten jotain mistä tulee surulliseksi voikaan kaivata niin paljon? Ja miten jostain mikä tuottaa hyvää oloa voi tulla surulliseksi?


Jo elokuun lopussa ensimmäinen tekstiviestiepisodimme päättyi siihen, että kerroin etten tule saamaan kuin sydänsuruja ja itkuja hänestä. Minä varoitin meistä kumpaakin, miten hitossa me silti olimme niin tyhmiä?


"Kyllä sä vielä löydät jonkun" "Maailma on mukavia miehiä pullollaan" "Nyt vaan avaat silmäsi niin varmasti joku ihana mies löytyy"


MUTTA ENTÄ JOS SITÄ OIKEAA EI OLEKAAN?


Seuraa blogiani FacebookissaBlogilistalla tai Bloglovinin kautta.

40 kommenttia

  1. Mä niin samaistuin tohon sun tekstiin.
    Ollu yh:na & sinkkuna kymmenen vuotta. Ei mitään vakavaa ex:n jälkeen, elin vain lapsille.
    Ex otti yhteyttä ja ku ei ollu muutakaan, nii tottakai tuntu mukavalta kuunnella, kun joku osoittaa huomionsa vain minuun. Tiesin, ettei kestä loppuelämää mutta lähdin silti leikkiin.
    Sit tapahtu jotain, ihana mies osoitti kiinnostusta ja mä olin myyty. Tietty en ex:lle kertonu mitään ja ku ex häipy kuviosta, niin en surrut yhtään. Mulla oli elämässä joku. Kaikki muut mä olin torjunu, mut joku kolahti ja kovaa tossa tyypissä :) yhteistä tulevaisuutta meillä ei ole, mutta mä pääsin ex:stä eroon, meillä on huippua yhessä ja jos asiat olisi toisin, se olisi mun.
    Mä tein sen virheen, et haikailin 10 v typerän ex:n perään ja annoin mun omasta elämästä 20 v sille tyypille, josta ei ollut mulle mieheksi. En mä halua muuta kuin rakastaa ja olla rakastettu :)
    Nyt mä en haikaile tai aikaile vaan elän itselleni (lapsen ehdoilla pitkälti...) eli asetan itseni ja onneni etusijalle.

    VastaaPoista
  2. JOtenkin samaistun tuohon, vaikka nyt olenkin ihan onnellisesti naimisissa. Olin niin pitkään sinkkuna, vailla edes halua löytää ketään. Ja sitten kun halusin, en vain löytänyt. En halua lähteä neuvomaan, koska ei niillä muiden neuvoilla kun ei yleensä saavuta mitään.

    Itse päätin yhtenä kesänä aloittaa treffailun ihan puolivakavissaan. Joten treffailin miehiä, ja lopulta niistä vain valikoitui tämä nykyinen. Kaikki ei aina ole kovinkaa ruusuista, ei todellakaan, ja on tässä tehty ihan pirusti töitä että olemme yhä yhdessä. Esim. pienemmän lapsen ensimmäinen allergiavuosi oli yhtä tarpomista, mutta päätimme silti selvitä. Toivotan siis vain tsemppiä. Joskus on ihan ok päättää esim sinkkuudestaan, ja joskus taas rakkauden kaipuu on niin syvä että pitää hankkia kissa tai koira :D

    VastaaPoista
  3. Ihana teksti ja menneisyydestäni liiankin tuttu tilanne.... voimia sinulle, teille ja toivotaan että rakkaus kantaa, mihin suuntaan tahansa.

    VastaaPoista
  4. Mulla pääsi itku. Samaistun myöskin osittain.. Mun elämässä on ollut samanlainen henkilö myös..
    Olen nyt tuoreessa suhteessani miettinyt paljon tätä " onko sitä oikeaa olemassa " - juttua. Katsoin miestäni silmiin ja tajusin, ettei se välttämättä ole oikea, muttei se ole välttämättä' vääräkään, aika näyttää.

    VastaaPoista
  5. Tämä oli valtavan kaunis juttu, vaikka aihe on surullinen. Mitä tähän voi ees sanoa? Että "tsemppiä, kyllä vielä se päivä tulee, kun semmoinen oikeanlainen kävelee ovesta sisään". Mutta kun ei sitä kukaan tiedä, milloin se päivä tulee, ja onko juuri silloin itse paikalla. Vaikeaahan tämä rakkauselämä välillä on...

    VastaaPoista
  6. Voi sua.... Rakkaus on välillä niin vaikeaa... Ja rakastaminen varsinkin... Monet kerrat on itsekkin tullut itkettyä . Ja petyttyä. Mutta myös rakastuttua uudelleen. Tsemppiä ja kaikkea hyvää sulle! :) älä anna kenenkään lannistaa itseäsi :)

    VastaaPoista
  7. Noniin, nyt ne Tinder-tunnarit tänne niinku olis jo!!! ;)

    VastaaPoista
  8. Haikea ja ajatuksia herättävä teksti. Toivottavasti löydät jonkun, jonka kanssa olet onnellinen.

    VastaaPoista
  9. Mä toivon että niitä oikeita tai jotain sinne päin on useampia - ihan jokaiselle! Mä kerran jo löysin sen oikean, ja molemmat oltiin siitä asiasta samaa mieltä, mutta niin ne suhdanteet vaihtelee, ja 15 vuotta myöhemmin mies totesi työkaverinsa oikeammaksi hänelle. Sen jälkeen olen kokeillut joitakin vääriä ja joitakin joissa oli potentiaalia oikeampaankin, mutta ajankohta oli väärä tai muuta epäonnista. Mulla on 4 lapsen kanssa niin paljon muuttujia, että kovin todennäköisenä en pidä sellaista happily-ever-after-systeemiä, mutta kai sitä toivoa saa? ;)

    Toivon, että pystyt karistautumaan irti tyypistä, joka satuttaa sua. Mullakin eron jälkeen eka yritys roikkui ja roikkui, ja lankesin niiiiin monta kertaa liikaa siihen, vaikka tiesin ettei se silläkään kertaa kestäisi. Lopulta vaan huomasin, etten tunne enää mitään koko tyyppiä kohtaan. Helpottava fiilis, kun tajuaa olevansa vapaa! Toivon samaa sulle!

    VastaaPoista
  10. Kauniisti kirjoitettu kipeästä aiheesta. Monen muun tänne kirjoittaneen tavoin koen samaistuvani vahvasti tilanteeseen vaikka tällä hetkellä se aika erilainen onkin.
    Nämä tietyt ihmiset elämässä, jotka tekee ihan valtavan lähtemättömän vaikutuksen ja kaikesta huolimatta jäävät aina jotenkin etäisiksi. Siis mitä ne juttu oikein on olevinaan! Voisko nyt vaikka joku ennustajaeukko pliiiiis kertoa mihin mennä ja mitä tehdä ja kenen kanssa, kuka ja mikä on oikein, niin ei tarttis vaiheilla ja särkeä sydäntään uudestaan ja uudestaan! :D
    Kiitos paljon tästä, erityisen koskettava juttu <3

    VastaaPoista
  11. Ihanan rehellinen ja aito kirjoitus blogissasi. Suorastaan bittersweet - kuten sellaiset suhteet, joissa fyysinen halu on voimallisesti läsnä -usein ovat.
    Tuohon tilanteeseen eivät kyllä Tinderit auta (minun mielestäni), vaan aika ja asioiden hyväksyminen ja eteen päin meneminen.
    Hienoa, että jaoit kokemuksesi. :)

    VastaaPoista
  12. Make space in your life and he will come; sanoi joku viisaampi. Kokeilin, tein tilaa, petasin sängyn kahdelle ja loppuhuipennus täytti just 1v ja se mieskin asuu täällä. Ai niin ja mä olin 35v kun aloin kattaa pöytää sille puuttuvalle miehelle...

    VastaaPoista
  13. MÄ luultavasti annoin sulle jotain "tosi fiksuja" mielipiteitä aiheesta syksyllä ja homma jatkuu edelleen.
    Tee paperi + ja - ja tee loppupäätös. No, mä voin tehdä sen sun puolesta, miksi sä haikailet miehen perään joka ei haikaile sun perään ? Kuulostaa karulta mutta hei, totuushan yleensä on se joka sattuu.
    Jos kerran tämä sun hellu asuu Tampereella, älä enää viihdy Tampereella. Käyt töissä, mutta sieltä pääsee myös pois.
    Sinun tapauksessasi joku voi tulla hakea ovelta, mutta yleisesti ottaen ketään ei haeta ovelta.
    Telkkarista tuli aikoinaan joku naittamisohjelma, jossa yksinäiselle henkilölle, hänen kaverinsa etsivät sopivia kumppaneita ja sitten järjestettiin juhlat, joissa kumpikin tapasivat toisensa. Tätä ennen oli haasteteltu mitä halua elämältä, haluatko lapsia, haluatko uuden uran, mitä omistat, kunnon cv ja työhakemus.
    Lopeta murehtimiset Tampereen suuntaan ja ala elää omaa elämää. Pyydä sun ystäviä etsimään tuttavapiiristä sinulle joku treffikumppani, tee nettiin hakemus ( KYLLÄ !!!, nyt on vuosi 2014 ja se on nykypäivää, vaikka sua ei kiinnostaiskaan, tee ).
    Kun kerran lapsesi on säännöllisesti poissa, tee ko päivästä treffipäivä. Kun teen hakemuksen, saat luult n 50 - 500 vastausta. Ala heti kiinnostavampaa näkemään seuraavalla viikolla jne, siitä jyvät akanoista lähtee.

    Ja mitä tärkeintä, unohda se Tampere. Sinä olet upea, ihana, mieletön nainen ja jos joku on niin urpopää ettei halua sinua häneen elämäänsä, silloin miehessä on jotain vikaa, ei sinussa.
    Nokka pystyyn ja kohti uusia miehiä.

    VastaaPoista
  14. Heh, en tainnut edes pysyä ihan kärryllä miten tuo kuvio meni mutta onneksi lopputulos on hyvä :)

    VastaaPoista
  15. Tiiäkkö, jos olisin ihan vain itsekseni ja sinkku, deittailu voisi olla hyvä idea. Mutta nyt mä en yksinkertaisesti jaksa etsiä treffikumppaneita mistään. Varsinkaan kun edellisestäkin paljastui "ettei ole ihan sinkku" niin ei oikein jaksa pettyä kovin montaa kertaa uudelleen.

    VastaaPoista
  16. voi älä sinä nyt itke, riittää että minä nyyhkytän näitä juttuja.

    VastaaPoista
  17. niin, ja voihan se olla ettei oikea tule koskaan vastaan.

    VastaaPoista
  18. Petri Nygårdin biisissä lauletaan että leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä ;)

    VastaaPoista
  19. No sinne tinderiin nyt ei ainakaan kannata mennä.

    VastaaPoista
  20. Onhan mulla tietenkin jo lapsi, jonka kanssa jaan elämää ja olen onnellinen. Mutta se ei ole ihan kaikki, mitä haluan.

    VastaaPoista
  21. Mä oon tuntenut samaa vapauden riemua monet kerrat. Nyt se ei vaan ole ihan vielä läsnä.

    VastaaPoista
  22. niinpä niin. "stop, en rakastua saa, se tietää vain surua" lauloi Samuli putrokin aikoinaan.

    VastaaPoista
  23. No siis kyllä mä ihan ilomielin lähtisin Tindertreffeille jos ees yksi hyvä match tulisi. Mun miesmaulla sieltäkin löytyy vaan jotain semisinkkuja tyttöystäviinsä kyllästyneitä miehiä.

    VastaaPoista
  24. Jos en tietäisi että oot hyvä tyyppi ja tarkoitat hyvää, tekisi melkein mieli suuttua. Kun juuri noin elämä ei vaan mene, että unohtaa ihmisiä ja laittaa netti-ilmoituksen ja tsadam. Mulla on ollut ilmoituksia, oon käynyt deiteillä, mä en jaksa enää pettyä useampaa kertaa. Mulla on oma elämä, mä en elä elämääni haikaillen ja kuvitellen turhia ja se on kääntynyt jo niin etten edes uskalla uskoa että mulle tapahtuisi mitään hyvää kenenkään kanssa.

    Tää kirjoitus ei ollut tarkoitettu hätähuudoksi MITEN nappaan miehen, kyllä mä noi vinkit tiedän. Mutta jos mulle ei vaan oikeasti oo ketään, joka musta tykkäis sellasena kuin olen?

    VastaaPoista
  25. No sehän se niiden ongelma onkin. Ja kun varatun kelkkaan lähtee, siitä ei tiedä kuin ongelma ja itselle paskamaisen mielen!

    VastaaPoista
  26. ja vaikka siitä tulisi mitä, voisiko siihen tyyppiin luottaa ettei tekis samaa mulle? en mä vois.

    VastaaPoista
  27. Täällä myös yksi ajatuksiisi samaistuva yh-ihmisraunio. En vaan voi uskoa, että jokaiselle löytyy "se oikea". Mä näkisin sen niin, että vastaan pitäisi tulla "se vähiten väärä". Kohta viisi vuotta täyttävän poitsun olemassaolon aikana, on ollut tasan yksi seurusteluyritys. Kuvittelin hänen olevan melko lähelle oikeaa, kunnes todellisuus kertoi, että eihän se niin ollutkaan.. Ja nyt alkuvuodesta back to square one, samaa kuin ennen parisuhdetta. Eniten harmittaa se, että annoin lähes kaksi vuotta elämästämme tälle ihmiselle. No, nämä on näitä, vai mitähän muuta tässä pitäisi sanoa.
    Tsemppiä ja kaikkea hyvää Sulle! Hyvä kirjoitus henkilökohtaisesta aiheesta, vaikka ikävää onkin.

    VastaaPoista
  28. Tuttu tarina itellekin. Roikuin monta vuotta eksässä, vaik kumpikin tiesi, ettei siitä mitään tuu. Muutin välillä Tukholmaankin, mut se perhana tuli käymään siel ja taas mentiin. Jotenkin siitä ei vaan osannut irrottautua ja hoin itelleni, et tää on vaan väliaikaista, et ku ei mulla nyt ketään muutakaan oo niin ketä tää haittaa. Väitin myös, et me ollaan myös tosi hyviä kavereita, ei tää oo pelkkää seksiä. Miehellehän se oli helppoa ja kivaa ku sai säännöllisesti.

    Viime keväänä/kesänä se lopulta alko kyllästyttää entistä enemmän eikä seksikään tuntunu enää niin hyvältä, enemmän tylsältä. Mut siltikään en osannu irrottautua. Mut sit aloin kattella enemmän kesätyöpaikan söpöläistä joka oli tuijotellu mua jo edelliskesästä lähtien. Kaveritkin kannusti tekeen jotain, kun ne oli totaalisen kyllästyneitä eksän kaa jahkaamiseen :D

    Heinäkuun alussa sain sit kysyttyä kiinnostaako, elokuun puolivälistä lähtien ollaan käytännössä asuttu yhdessä ja virallisesti marraskuun puolivälistä ja rakkaus on täyttänyt maailman :) mut tää tosiaan on vaan mun tarina, mut halusin kertoa et mäkin olin totaalisen luovuttanu jossakin välissä, et en vaan löydä ketään. Sit se oikea vaan yhtäkkiä löyty kulman takaa odottamatta ja pyytämättä.

    VastaaPoista
  29. Tietenkään ei voi aivan kategorisesti ajatella, että mitä on toiselle joskus tehnyt, tekee saman muille. Ihmiselle pitää minusta antaa mahdollisuus myös muuttua. Mutta noin yleisellä tasolla voin todeta, että parempi saada yksi asia päätökseen, toipua siitä ja katsoa sitten jotain uutta. Ja näin yleisellä tasolla olen hieman harmissani, että uskottomuutta markkinoidaan nykyisin kivana lisänä parisuhteeseeseen ja arkeen. Mutta jos näin sanoo, niin sitähän leimautuu vain tiukkapipoiseksi kukkahattutädiksi, joka ei "osaa nauttia elämästä". Että vastuuvapauslausekkeena totean vielä, kukin eläkööt tavallaan ja tehkööt vapaasti omat ratkaisunsa :)

    VastaaPoista
  30. Kauheaa sanoa, mutta moni mies pelkää äitejä. En olisi uskonut, ennen kuin useampi miespuolinen kaveri mainitsi, ettei halua seurustella naisen kanssa, jolla on lapsia, koska ei halua "isähahmoksi". Ihan kuin naiset olisivat edes lapsilleen uutta isää hakemassa?

    En usko, että on sitä yhtä oikeaa. Luulen, että on olemassa monta joiden kanssa voi saada suhteen toimimaan, voi nauttia ja rakastaa. Valitettavasti niitä ihania on yksi miljoonan persreiän joukossa. :D
    Kyllä sitä on tullut itkettyä niin paljon. On petetty, on jätetty, on käytetty hyväksi. Kaikki kuitenkin kasvattaa ja tekee kovemmaksi. En sitte tiedä onko se edes hyvä asia.

    Karkasipas käsistä aihe.. Äitini oli vuosia yksin, törmäten välillä ihan järkyttäviin mulkvisteihin, kunnes viime vuonna hän löysi rakkauden netistä. Aivan huikea tyyppi, huolehtii meistä "lapsistakin" kuin omistaan, vaikka ollaan aikuisia. Tänä vuonna ovat menossa naimisiin ja heitä katsellessani tiedän, että kaikella on tarkoituksensa, piru vie.. :D

    Tehdään bellojen kanssa joku treffiohjelma! ;)

    VastaaPoista
  31. Mä en oikein tunne itseäni kuvauksesta, että roikkuisi jossain. Ehkä siksi, että elämässä on niin paljon muutakin kuin ihmissuhteiden miettiminen. Mutta sitten kun asiaa miettii, on mulla kyllä aika paljon ymmärrystä ja energiaa annettu kohteeseen joka ei sillä tee yhtään mitään.

    VastaaPoista
  32. Mä olen 99 % varma, että tulen elämään sinkkuna koko loppuelämäni. Ikää on saman verran kuin sulla, mutta en ole ikinä *oikeasti* seurustellut. Vakkari seksisuhteita on ollut, mutta niistä en olisi mitään sen kummempaa halunnutkaan.

    Aina silloin tällöin innostun nettitreffailemaan, mutta joka kerta tulee sellainen olo, että turhaa ajanhukkaa. Tuntuu, että jokaisella tyypillä on päässään joku kiveenhakattu kuva siitä, minkälainen naisen pitää olla ja mitään muuta ei hyväksytä. Mut on "jätetty" jopa sen takia, että olen ollut samassa työpaikassa 10 vuotta. Eli en ollut tarpeeksi seikkailunhaluinen miehen mieleen.

    Oon päättänytkin unohtaa nettijutut, sillä siinä on niin suuret todennäköisyydet, että mönkään menee (jos hakee siis muutakin kuin seksisuhteita). Ehkä joku vielä joskus ihastuu muhun ihan livenä. Jos ei, niin ei voi mitään. Onneksi nykyään miestä/parisuhdetta ei *tarvitse* oikeastaan mihinkään. Perheenkin voi saada, kun kävelee lapsettomuusklinikalle.

    Silti takaraivossa kolkuttelee aina se kaipuu... Vähän sama kuin lapsettomana oli se lapsenkaipuu, eli tunne siitä, että jotain puuttuu.

    VastaaPoista
  33. Juu en tarkoittanutkaan et sun tilanne olis täysin samanlainen, jotenkin siitä vaan tuli mieleen oman rakkauselämän kuviot :) Oli mullakin muuta elämää enkä vaan haikaillu eksän perään koko aikaa. Ehkä se roikkumis-sana tuli nyt ku on saanu etäisyyttä ja aikaa on kulunu, et on ite ymmärtäny et roikkumistahan se ainakin mulla oli. Mut tuskin olisin käyttäny sitä sanaa sillon ku soudettiin ja huovattiin.

    Mut ihmiset ja tilanteet on erilaisia, et eipä sitä tiiä, millanen elämäntilanne itse kullakin on taas muutaman kuukauden päästä.

    VastaaPoista
  34. : ( Toivon todella, että se oikea sulle vielä löytyy ♥

    Itse myös valitettavan usein olen tullut siihen päätökseen, ettei sitä oikeaa ehkä kaikille olekaan olemassa. Välillä sitä itse masentuu niin paljon kun näkee pareja, jotka ovat minun iässäni (24) olleet yhdessä jo vuosia ja välittävät ja rakastavat toisiaan..

    Mullakaan ei ole ollut kuin yksi pidempi suhde ja se onkin lapseni isä. Se suhde oli täynnä paljon tylsiä juttuja. Erota olisi pitäyt paljon aiemmin, mutta vuosikausia siinä kesti. Oli siinä hyvääkin, ainakin joskus.

    Nyt hänkin, siis poikani isä, on kuollut. : (

    Omat kriiterini ovat varmasti kiristyneet melkoisesti enkä mitä tahansa junttia itselleni halua. Miettinyt oon, että mistä sen oikean oikein voi löytää jos ei ole aikaa edes käydä missään. Töistä en oikein välttämättä haluaisi ketään.. Ei ole kiva jos sitten eroaa, niin nähdä kokoajan.. Vapaa-aikaa yksin mulla on erittäin harvoin. Ja silloin näen mielelläni jotakuta niistä harvoista kavereistani..

    Miten voin löytää miehen, joka pitäisi pojastani ja ymmärtäisi sen, että lähestulkoon kaikki aikani menee töissä tai pojan kanssa. Kun ei ole sitä isiä, minne viedää poikaa hoitoon.. Kuka ymmärtäisi tän kaiken ja kelle mä haluaisin edes selittää koko stooria.

    Välillä tuntuu vaan siltä, että oon niin erilainen, etten vaan voi löytää itselleni ketään sellaista, joka myös haluaisi minut. Ahdistavaa. Välillä erittäinkin. En löydä ketään sellaista, joka pitäisi niistä asioista mistä minä, ellei sitten ole joku ihan ihmehyypiö.

    Ja vähän samaa mitä sä kirjoitit; en kaipaa tai tarvitse ketään asumaan kanssani tai jakamaan jokaista hetkeä kanssani. Haluaisin vain, että olisi joku, joka olisi mun, mutta joka myös antaisi mun elää omalla laillani. Ähh.

    **

    Aikoinaan tapasin mukavan miehen, josta pidin valtavasti, ja hän myös väitti pitävänsä minusta. Tapailtiin ahkeraan ja meillä oli kivaa. Mies, jonka seurassa käveleminen jo sai hymyn huulille. Sitten kuulin, että hällä olikin perhe.. Kuitenkin se halusi viettää aikaa mun kanssa.

    Välillä oli pidempiä taukoja kun ei nähty. Viime kesänä sitten olin hänen luonaan viikonlopun ja kaikki oli niin ihanaa.. Mutta ei.... Sittemmin ei olla oikeastaan pidetty yhteyttä, lokakuussa taidettiin yhdet viestit vaihtaa.. Pitäisi unohtaa koko ihminen..

    Mistä sen oikean voi löytää? : (

    Nomuthei, sori purkaus! Sopi vaan niin täysin omiin fiiliksiin. Tsemppiä ja toivotan onnnea. ♥♥ Olet ihana nainen!

    VastaaPoista
  35. Nyt asia on ihan toinen, mä en tiennyt että deittailet.
    Nyt vaan jatkat sitä, miltä hyvä tuntuu.
    Ja kyllä, jokaiselle on se joku toinen olemassa, ihan varmasti sinullekin ja se sun joku ei ole sun poikasi.

    Itku parantaa oloa, jos itkettää, sitten itket ja jos deittailuttaa, sitten deittailet, jos pussattaa, otat vaikka lähinnä olevaa kainaloon ja annat pusun. En ole koskaan kokeillut, mutta jos aiot kokeilla, kerro miten kävi.

    Mä tiedän että sulle käy hyvin. Usko pois, en ole ikinä väärässä näissä asioissa.

    Joo, se että haikailee paremmasta elämästä ei sovi kellekään. Töissä näkee näitä jotka aina on naama vääränä. Yt-neuvotteluiden jälkeen ei ilottu että oma työpaikka säilyi vaan marmatetaan vielä kuukausia sen jälkeen kun piti vähän aikaa olla pakkolomalla. Naama kohti positiivisuutta ja hyvä tulee.

    Ja sitten lopuksi ne kliseet, sä olet vielä nuori ja sulla on koko elämä edessäsi.

    VastaaPoista
  36. Voi ei, kuulostaa ihan liian tutulta! Mulla oli vuosikausia samantyyppinen juttu exän kanssa, ja aloin jo uskoa, ettei musta vaan ole "tavalliseen" suhteeseen. Ajattelin, että ennemmin intohimoinen on/off -juttu kuin tasapaksu suhde. Kummatkin oltiin onnettomia (paitsi sillon kun ei oltu, esim. sängyssä).

    Vähän sellanen Carrie-Big -suhde, jos oot Sinkkuelämää katsonut. Ajattelin aina, että ihan totaalista kusetusta, miten siinä kävi, että se suhde lopulta muka muuttui "normaaliksi" ja tasapainoiseksi. No, nyt siitä on jo 16v. kun tavattiin kyseisen exän kanssa, ja kaikki tää alkoi. MUTTA, jotain on ratkaisevaa on tapahtunut. Kummankin omien vaikeuksien selvittäminen ja pitkä erossa olo on ilmeisesti mahdollistanut sen, että ollaan nyt jo pidemmän aikaa seurusteltu ns. normaalisti.

    Sinkkuelämän utopistinen skenaario on siis sittenkin mahdollinen. Näinkin voi käydä! Ja uskon myös, että siihen on jokin syy, miksi joidenkin kanssa menee aina magneetin lailla yhteen, vaikka se sattuisikin niin pirun paljon. Mikä se syy sitten on, sitä en tiedä.

    VastaaPoista
  37. Täällä myös eräs, joka tekstiisi samaistuu.

    Erosin hiljattain pitkästä suhteesta, nyt alan olemaan tilanteessa, että en enää ole joka ilta suruissani, pitkä matka on kuitenkin vielä niinkin pelottavaan asiaan, kuin deittailuun ja uuden suhteen mahdollisuuteen.

    Ja silti mä mietin jo varmaan päivittäin, että mitä jos. Mitä jos sellasta Sitä Oikeaa ei olekaan? Mä olen päinvastaisesti kuin sä, seurustellut melkeinpä koko pienen ikäni, kumppanit ovat vain vaihtuneet. Jokainen suhde on päättynyt pettymyksiin, rumasti, repien.

    Tällä hetkellä mulla on tunne, että mä en jaksa tollasta enää. Olen rakastanut saatanan lujaa niin monta kertaa jo, että vieläkö mun pitää? Kuinka monta kertaa vielä mun pitää kokea karvaita eroja ja pettyä siihen, että ei, ei tätäkään "oltu luotu" onnistumaan. Ja ei, mäkään en kaipaa olalletaputuksia, kyllä sulle tulee vielä se the one eteen. Ei ne toivotukset auta mitään, anteeksi nyt vaan. Mistä sitä kukaan tietää, tuleeko vai ei.

    Karu suhdehistoria vaikuttaa muuten ihan helvetisti itsetuntoonkin. Mikä mussa on vikana, kun en kellekään oikeasti ole hyvä ja kelpo? Oonko mä niin susiruma, tyhmä ku saapas, kaikin puolin kakkosluokan kansalainen, että musta ei oo naisena mihinkään, tai jos johonkin on, niin seksiin eikä mihinkään muuhun?

    Vaikka oliskin ihanaa ja mahtavaa saada huomiota ja tuntea olevansa kaunis, haluttu, fiksu, puoleensavetävä jne, en voi sille mitään, että tällä hetkellä kyseenalaistan koko paskan - onko se muka lopputuleman arvoista. Ja mitä jos. Jos ei sellaista ainoaa oikeaa olekaan.

    Katkera bitch kuittaa ;P

    VastaaPoista
  38. Kuten tässä taisi jo moni muukin, voin itsekin samaistua melko vahvasti tekstiin. Tuli juuri nimittäin saatua lapsi miehen kanssa, johon rakastuin jo kuutisen vuotta sitten. Perään tuli haikailtua tämä väliaika, ja tultuamme yhteen tunne oli taas läsnä yhtä vahvana kuin ennenkin. Hänenkin kohdallaan joku suunnaton pelko kuitenkin ajoi hänet omiin oloihinsa jo odotusaikana ja elämämme taitaa jatkua ilman häntä.

    Se on jännää, miten helposti ja suorastaan masokistisesti sitä takertuukaan toiseen ihmiseen. Uskon itse kuitenkin valoisampaan tulevaan, vaikka irtipäästäminen onkin vaikeaa ja raskasta. Päivieni ilona pyörii onneksi poikani, jonka saamista en kadu hetkeäkään. Vaikka asiat olisivat huonosti, on hyvä aina muistaa kaikki asiat jotka ovat hyvin. Ja tästäkin oppineena kannattaa varoa mitä toivoo ja esittää toiveensa positiivisen kautta, itsekin kun sain lapsen juuri sen miehen kanssa jonka halusin vaikka loppupeleissä elämänkumppanini taitaa olla jossakin tuolla maailmalla vieläkin.

    Joten uskoa ihanaan tulevaan, toiveita ilmoille niin universumi vastaa kun sitä vähiten odottaa :) Tähän uskon. Ja voimia irtipäästämiseen, kevätauringon säteitä sieluun asti ja ilon kyyneleitä.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images