Läskipuku

Olen ollut aina pyöreä ja olen sitä edelleenkin. Ei haittaa - ei pätkääkään! Tällä hetkellä elämä on niin fyysisesti aktiivista luonnostaan ...


Olen ollut aina pyöreä ja olen sitä edelleenkin. Ei haittaa - ei pätkääkään! Tällä hetkellä elämä on niin fyysisesti aktiivista luonnostaan ja herkuttelu on ihanaa vastapainoa menemiselle ja tekemiselle. Vietän surutta pitsaperjantaita ja hölläilen sipsien kanssa silloin tällöin kun tekee mieli, vaikka pääsääntöisesti syönkin terveellisesti. En ole tiukkapipo mitä tulee ruokaan enkä ole vuosikausiin ahdistunut ulkonäöstäni painosta johtuen.

Nyt on kuitenkin tilanne se, että raskaus teki sen mitä useimmille, eikä kroppa oikein tunnu omalta. Kantamisesta johtuvien selkäongelmieni takia kävin fysioterapeutilla, joka totesi tilanteen olevan raskaudesta palautumaton kroppa. Jos haluaisin nopeuttaa palautumista, imetyksen lopettaminen olisi nopein tapa kiinteytyä. En kuitenkaan aio kiirehtiä sen asian kanssa, sillä jos maitoa tulee eikä rintaruokinta ole arkea hankaloittava juttu, aion jatkaa sitä ainakin vielä hetken.

Viime viikolla kirjoitin käyttäväni vieläkin välillä Belly Bandit-tukivyötä, mikä on ensisijaisesti tarkoitettu heti synnytyksen jälkeen kropan tueksi. BB on hyvä, mutta ehkä hieman liiankin korsettimainen ratkaisu nykytilaan, missä höttöinen vatsanseutu on lähinnä esteettinen ongelma. Tarvisin jonkun hyvän, tiukan vatsaa muotoilevan alustopin, mikä ei littaisi rintoja laataksi, mutta tukisi vatsaa napakasti, jotta voisin käyttää hieman tiukempiakin vaatteita päällä. Ekaksi ajattelin hankkia ihan vain kokoa liian pienen perustopin Gina Trickotista, mutta ykskaks ymmärsin, että mullahan käy täällä blogissa tuhansia alan asiantuntijoita kuukaudessa, joten kysynpä teiltä suosituksia.

Haluaisin alustopin tms tukijutun, mikä tukee hyvin vatsaa, mutta ei ole hiostava, painava tai epämiellyttävä. Sen pitäsi olla miellyttävää materiaalia, monikäyttöinen ja arkivaatetuksen alle sopiva eli ei mikään luukorsetti. En missään tapauksessa halua bodytyyppistä ala-osan sisältävää haarniskaa, vaan mieluiten pelkän yläosan mitä ei tarvitsisi päivittäin pestä. Hätätapauksessa myös vinkit alaosaan kiinnitettävistä kehon kutistajista otetaan vastaan, mutta mieluisampia olisi havainnot ja kokemukset pitkähköstä ei teknisen näköisestä tukiyläosasta. Jonkun on ollut pakko keksiä sellainen, mutta mistä niitä saa ja mihin hintaan?

49 kommenttia

  1. KIITOS KIITOS tästä postauksesta. Oletko varma, että kirjoitit omasta elämästäsi etkä minun? :D Kuvailit nimittäin omaa tilannettani ihan täydellisesti. Jäänpä siis seuraamaan mitä vastauksia alan asiantuntijoilta saa.

    VastaaPoista
  2. Lindexissä ja Kappahallissa on ainakin sellaisia muokkaavia aluspaitoja. Anoppini niitä kehuu. Ja itsekkin olen hypistellyt niitä. Mutta miten sellaisen kanssa voi imettää? Itse valitisin korkeavyötäröiset litistävät/muokkaavat alushoust. Jos nyt siis ymmärisn oikein mitä haet?

    VastaaPoista
  3. :D :D Odotellaan yhdessä!

    VastaaPoista
  4. No se imetys oikeastaan ei enää ole ongelma, kun se keskittyy aamuihin ja iltoihin. Lidlissä ois ollut jotain tukitoppeja maanantaista asti, mut ne on jo kaikkialta tietty loppu :/ Jotain toppeja oon Lindexissä kattellutkin, mutta se on ollu aika lyhyt. KappAhlin tukivaatteita monet kehuu, mutten oo käyny etsimässä. Aattelin, et saisin vastaukseksi jonkun tietyn hyväksi koetun mallin ja merkin, ja mun ei tarvis ku kävellä kauppaan :D

    VastaaPoista
  5. En uskonut omaa äitiäni joka napisi heti synnytyksen jälkeen että OSTA MUOTOILEVA ALUSASU. :D Told you so. Vuosi synnytyksestä kuva olisi täsmälleen saman näköinen kuin viikko synnytyksestä kuva, joten asialla pitäisi kai tehdä jotakin. Kerro kun keksit. ;)

    VastaaPoista
  6. Siis sanoiko fysioterapeutti sulle tosiaan että nopein tapa on lopettaa imetys? Ei siis suositellut liikuntaa, asennonhallinnan harjoituksia tms?

    VastaaPoista
  7. Onko Lidlin tarjoustuotteissa jotain kaupunkikohtaisia ajankohtaeroja? Meidän Lidliin kun nuo muotoilevat alusvaatteet tulevat nimittäin vasta tulevana maanantaina. Joukossa oli mm. vyötärönmuotoilijaa, joka ei siis sisällä sitä housualaosaa eikä tule rintojen päälle :) Itse ajattelin olla siellä heti aamusta kärkkymässä vähän joka sorttia ja väriä.

    VastaaPoista
  8. Jesss!!! Oon varmaa katsonu väärin milloin ne tulee :D

    VastaaPoista
  9. oho, vastasin väärään kommenttiin. Mutta siis tottakai mulle annettiin jumppaohjeet selälle mitä toteutan, mutta nopein tapa palautua raskaudesta on lopettaa imetys. Imetys katkaisee helpoiten raskaus-ja imetyshormoonit ja keho alkaa palautua esimerkiksi juuri nikamien löysyydestä, mikä mulla aiheuttaa selkävaivan. Samoin imetyksen lopettaminen vaikuttaa monilla positiivisesti näkökykyyn, ihon ja hiusten laatuun ja todella moniin asioihin, myös keskivartalon kiinteytymiseen. Fysioterapeutti sanoi, ettei kroppani ala palautua raskaudesta kuin lopettamalla imetyksen. Mutta lopettamista hän ei tässä tapauksessa suositellut.

    VastaaPoista
  10. äitisi taisi olla oikeassa.

    VastaaPoista
  11. No ajattelin kans! :) Mulla kun on kännykässä maanantaiaamuna oikeen muistutus, että olen ajoissa siellä taklaamassa mummot kumoon! :)

    VastaaPoista
  12. Joo! Toivottavasti ei olla samassa Lidlissä silmät kiiluen :D :D

    VastaaPoista
  13. Lindexillä myytiin vielä ainakin vuosi sitten sellaisia muokkaavia alusmekkoja, tarkoitettu siis pikkumustan yms alle. Mulla on sellainen ja oon tykännyt todella paljon. Siloittaa juuri sen verran ettei pahimmat "rypyt" näy tiukempia vaatteita pitäessã ja mahakin pysyy kurissa... siis ei nyt varsinaisesti pienen, mutta siloittuu ja ei hylly joka suuntaa, näin kauniisti sanottuna! ;D On miellyttävää kangasta, eikä ainakaan munmielestä hiosta päällä. Plussaa myös irrotettavista olkaimista ja pituudesta. Itse monesti käännän helmasta sen pituiseksi kun tarpeen. On sen verran sileää kangasta ettei jää pahasti ryppyjä vaikka laittatus helmasta kaksin kerroin. Imetyskin onnistuu ainakin multa se päällä ihan hyvin. Siinä kun on vain kapeat spagettiolkaimet ja joustavaa kangasta niin ihan hyvin saa hiukan alaspäin lgdaskettua kun tarvii...

    VastaaPoista
  14. Mä olen nähnyt myös Sokoksella sellaisia muotoilevia alustoppeja, mutta mun ongelma niissä on rinnat. Usein noissa topeissa on sellainen "one size fits all" tissiratkaisu ja se ei käy jos on isompi kuin C-kuppi. Mulla oli (ja on edelleen) muotoilevat alushousut. Joskus juhlissa sellaiset napakat sukkahousut, mutta niiden ongelma on kyllä se, että sukkikset menee niin helposti rikki!!!Myös kokoa liian pieni gina-toppi on hyvä, mutta tisseistä kyllä niin napakka, ettei siinä imetys onnistu mitenkään (ellei tee siitä tee-se-itse-Tusenblåta)

    VastaaPoista
  15. http://www.villiankka.fi/Carriwell-tukivaate/tukivyoeEntäs tää? Vaik onkin tarkoitettu raskausmahan kanssa, niin miksei ilmankin? Toi ainakin tukis vain vatsaa puristamatta rintoja...

    VastaaPoista
  16. onhan mulla tukialkkareita! Mutta ne rullautuu tietty mahan alle :/ One size fits all alle c-kuppisille on kyllä aika poissuljettu tältä kropalta ;)

    VastaaPoista
  17. noista topeista olen monesta kuullut valitusta, että rullaantuvat vyötärön kapeimpaan kohtaan. mihin sitten oletkaan päätymässä, kannattaa varmaan googlata ko. tuote ekana (minkä varmaan teetkin rutiinilla). itse ostaisin tästä syystä varmaan nimenomaan bodyn tai sellaiset henkselihousut, jos tulisi juhlapuvun tms. kanssa ja arkikäyttöön kevyen vyötärökorsetin tai kylkiluihin yltävät lahkeelliset spanxit.

    VastaaPoista
  18. Tuo ei ole sitä mitä etsin, mulla on tuollainen masutuubi/tukivyö ja se on liian löysä. Tahtoisin ihan paidan/topin joka on tarpeeksi tukeva. Noi Lindexit kiinnostaa, mutta taidan ekana mennä Lidlin jonoon maanantaiaamuna!

    VastaaPoista
  19. Niin, topeissa on varmaan samantyyppistä ongelmaa mitä mulla alushousuissa, et rullautuvat kapeimpaan kohtaan. Spanxit vois tietty olla hyvä juttu, mut littaako ne peffan laudaksi? On tää naisen elämä hankalaa kun pitäs feikata tiimalasi :)

    VastaaPoista
  20. Vanhana bloggaajana tämä tavara-markkina-bloggaus aika suorine vihjeineen postauksissa saada tuotteita kokeiluun, on jotenkin etäännyttävää. Tiedän, että suurin osa lukijoista ja bloggaajista ajattelee niin, ettei siinä ole mitään pahaa, eikä siinä _sinänsä_ varmaan olekaan. Koko kirjoittelu on mielestäni vain nykypäivänä vahvasti kietoutunut hyötyaspektin ympärille, että se jotenkin etäännyttää ainakin minut lukijana. Vaikka tämä kyseinen blogi on oikein nasevasti kirjoitettu ja paljon hyödyllisiä juttuja sisältävä, suora vihjailu siitä, mitä haluaisi, on jotenkin outoa. Jotenkin se sanamuoto olisi eri, jos olisi ihan oikeasti aikeissa jotakin ostaa. Tokihan bloggaaminen on nykyään selkeä bisnes, mutta se voisi ehkä olla paremmin lukijoille tiedossa myös. Toisi aivan eri tavalla lukijoille sitä perspektiiviä blogin seuraamiseen.Jos tähän kommenttiin haluaa vastakommentoida, toivon, ettei argumentit ole tasoa: olet kateellinen länkyttäjä, mikä sua vaivaa, oot ilkee, vihaat ommista, itelläs menee huonosti tms. jotakin muuta yhtä "rakentavaa". Kysymys ei ole edellä mainituista asioista, vaan aidosta kummastuksesta ja pohdinnasta aiheeseen liittyen.ps. En linkkaa blogia tähän, koska sitä ei enää ole.

    VastaaPoista
  21. Spanxeja mietin minäkin, täältä ainakin löytyy pöksyjä, jos ne riittäis: http://www.shopbop.com/spanx-clothing/br/v=1/2534374302167251.htm

    VastaaPoista
  22. :D Joo, sitähämmää kysyin, testiin toppeja. Voisitko neuvoa millä tavalla kysyisin lukijoilta mielipidettä ja kokemuksia hyvistä tukevista topeista niin ettet mieltäisi sitä tavaran kärttämiseksi? Katsos kun sellaisen tarvisin ja sellaista olen käynyt etsiskelemässä, mutta mukava olisi ollut saada omakohtaisia mielipiteitä lukijoilta. Sinä vanhana bloggarina voisit nyt neuvoa tyhmää, kun itse olen blogannut vasta 6 vuotta ja en huomannut tuossa vihjettä, en suoraa enkä epäsuoraa.

    VastaaPoista
  23. miten spanxien rullaantuminen?

    VastaaPoista
  24. ps. jos haluat, voit lähettää minulle bloggausohjeita vaikkapa osoitteeseen oimutsimutsi@gmail.com. Otan ne kiitollisena vastaan!

    VastaaPoista
  25. mulla on lindexiltä ostetut alushousut, sellaset korkeat. ne on aika pientä kokoa vaan, tai siis ostin omaa kokoani ja tuntuu ettei nivusissa kierrä veri kun ne lahkeensuut oli NIIN tiukat. maha näyttää molemmissa samalta, mutta koon isommissa ei tarvitse pelätä jalkojen kuoliota ja putoamista.tosin jaksan vetää nuo päälle jos lähdetään jonnekin, mutta ne jokapäivä käyttää.

    VastaaPoista
  26. pitää käydä katsomaan. Suositteletko kokoa pienempää vai ihan taviskokoa niistä mekoista jos tarkoitus on litata mahaa? :D

    VastaaPoista
  27. mulla on sellasia Lidlissä silloin tällöin myytäviä tukihousuja, mitkä on kyllä olleet tosi hyvät. Nyt niitä tais taas maanantaina tulla myyntiin samalla kuin niitä tukitoppejakin, mitä etsin pari päivää sitten ihmetellen et nyt ne on myyty loppuun kaikkialta :) Kannattaa hankkia ja testata itsellä niitä, ne kyllä toimii. Ainoo on se, ettei niitä saa rullattua kainaloihin asti :D

    VastaaPoista
  28. Moi,Mä suosittelen kans Lindexin alusmekkotoppia. Siis se on kai oikeesti mekko, mut mun mielestä ennemminkin pitkä toppi. Mä käytän melkein pelkästään niitä alustoppeina, kun ne toimii imettäessäkin tosi hyvin.Topin etureuna ei kiristä, vaan sen saa helposti alas ja päällä voi käyttää melkein mitä tahansa paitaa. Toppi on tukeva, mut ei ahdistava, silottaa muhkurat ja pysyy hyvin kuosissaan. Tunikat, mekot ja t-paidat laskeutuu nätisti, kun alustoppi on liukaspintainen toisin kuin esim. Ginan topit, jotka sinänsä on mun mielestä hinta-laatu-suhteeltaan lyömättömiä.Jos tulkitsen tota verkkokauppaa oikein, niin tarkoitan tällaista http://www.lindex.com/fi/alusvaatteet/muuta/shapewear/6622320/Shaping-mekko/?styleId=16887072. Muut värit on musta ja puuterinvärinen. Hintakaan ei oo mitenkään järjetön. Oon markkinoinut näitä muillekin, mut vieläkään Lindexiltä ei oo tajuttu lähettää mulle yhtään toppia ilmaiseksi. Missä vika, kysyn vaan!

    VastaaPoista
  29. noita oon netistä ittekki kattellut ja kiitos vinkistä, et se toimii. On se silti sellainen raha, ettei viitsi ostaa jos ei ookkaan hyvä. Miten koot, ootko ottanu ihan normikoon vai pienemmän toivekkaasti?Mulla on muuten sama ongelma ton Lidlin kanssa, ettei ne oo ehdotellut rahakkaita sponssisopimuksia vaikka oon julistanut niiden alusvaatteiden toimivuutta tosi paljon :D :D

    VastaaPoista
  30. Hyvä postaus läheisestä aiheesta! Maanantain ohjelmistossa siis naapurikylän Lidl... Mä mietin tässä semmosta, ihan totaalisesti aiheen vierestä, mut etenikö se yhdistelmävaunujen muokkausprojekti sulla mihinkään sen joskus aikoja sitten postaamasi alkuvaiheen jälkeen? Mulla meinaan ei oo edenny ja yritin etsiä inspiraatiota. En löytäny :D

    VastaaPoista
  31. Mä teen nyt tunnustuksen.. Tiedättekö niitä puffeja, joita jaetaan esim. sponssikamana festareilla? Mä käytän niitä jenkkiksien litistämiseen. Aikamoista tunkemista on survoa ekaa kertaa uus puffi päälle, mutta kun se onnistuu niin TADAA! Ja materiaaliki on verran karhea, ettei esim. housut luisu pois jalasta (kiskon sitä vähän perseenki yli). Miinuksena se että puffi on vähän lyhyt, arvelin ommella kaks yhteen tässä joskus kunhan jaksan.

    VastaaPoista
  32. Ja siis, ulkomuoto muuttuu todella niiden avulla. Jenkkikset suorastaan KATOAA! Pitää myös mahalölleröt hyvin kuosissa, eikä ahdista päällä. Parasta tässä on kuitenki että vaikka noita on vaikea saada käsiinsä niin nuo puffit on ilmasia, ite ainaski hamstrailen jos niitä jossain jaetaan :P

    VastaaPoista
  33. Aika normikoon, ämmän siis mulla. Rinnanympäryksen mukaan olisin kyllä varmaan nykyisin jotain ihan muuta kuin M-kokoa, mut onneks toi joustaa kivasti (ja antaa myös lisätukea ei-kaarituellisille, kulahtaneille, vuonna 2009 ostetuille imetysällötysliiveille). Käytin toppeja raskausaikanakin, jolloin olin kaukana m-koosta, mutta silloin ne kävivät hyvin myös tukivyöstä. Myönnettäköön, et ei se kyllä menny päälle ihan loppuraskaudesta enää ainakaan ilman väkivaltaa. Anyways, toppi pehmenee käytössä jonkin verran, ei lörpähdä mutta mukavoituu. Mä oon tykännyt tosi paljon, mikä ehkä tulikin jo selväksi. Muistelen kans eka miettineeni, että onko tästä järkeä maksaa kolmeakymppiä, mut kun ne kaks toppia on olleet mulla käytössä lähes joka päivä niin enää sijoitus ei tunnu ollenkaan pahalta!Hmm, ehkä sun pitäis mainostaa niitä Lidlin alusvaatteita saksaksi..? :)

    VastaaPoista
  34. Asialliseen kysymykseeni melko asiaton, provosoitunut vastaus. Jätetään tähän vaan suosiolla.

    VastaaPoista
  35. Mikä sinun kysymys olikaan? Kun ei tuossa kommentissasi ollut kysymystä, vaan jotain pääsi sisäistä mietintää ja kielto ettei muut lukijani (?) saa olla kuin samaa mieltä kanssasi. Kerroit myös että sanamuotoni on väärä, joten eikö olisi helpompaa vain kertoa minulle tarkemmat ohjeet kirjoittamiseen. Sinullehan tätä kuitenkin illat pitkät kirjoitan.

    VastaaPoista
  36. MITÄ PUFFEJA? :D :D mä en nyt ollenkaan pysy kärryllä!

    VastaaPoista
  37. Kiitos täsmennyksestä. EN osaa saksaa :( Nyt se sitten tulee vastaan kun lusmuili lukiossa kielitunneilla!

    VastaaPoista
  38. hehe, se eteni niin et mun kaveri ompelee kankaat mutta ei sillä ole niin kiirettä pidetty. Mun taidot ja oikeastaan aika ei riittänyt alkuunkaan siihen, kun raskausaika meni sairastellessa ja sit tuli tää muksu :)

    VastaaPoista
  39. tarkottaakohan sellaisia buff-putkihuiveja, joita esim. mun tenava käyttää koulussa. tiiäts, sellanen ohut putkineulos.

    VastaaPoista
  40. no se kävis järkeen, hyvä huomio wandis! Niissä on kyllä mahtava värityskin, hehe. Mulla on muutamia masutuubeja LIDLISTÄ ja ne on vähä kai niinku ne puffit.

    VastaaPoista
  41. Ei oo kyllä tietoa siitä. Itselläkin vasta pohdinnassa, kun on tää maha vielä aika isossa kunnossa. Mut ehkä synnäriltä tulon jälkeen... ;D

    VastaaPoista
  42. mun 5v käyttää sitä kaulurina+kypärämyssynä/kaulurina/laskettelukypärän alla.. mahtaisi suuttua jos äiti lainaisi vähän että sais mahaa kuriin :D mutta siis, en jaksa noita viritellä, ei mun maha nyt niin kamala oo enää. parit housutkin on jo isot, joten kai tosta on jotain kadonnut. ja siis korjaan että housut on isot vaikka oli menkatkin ja ne turvotukset..

    VastaaPoista
  43. niin, vaikka sellainen hello kitty -läskitursotuubi. en kyllä mahtus buffiin niin millään :D katoin niitä lidlin lehdykän alusasuja ja ne tissiliivit on ku sellaset tv-shopissa myytävät! mut ne ja topit näyttää siltä että niissä on tisseille tilaa. toivottavasti löytyy ja ovat tarkoitukseen sopivia :)

    VastaaPoista
  44. SPANXeista käyttökokemus, mulla on kaksi versiota litistävistä alkkareista, sellainen normialkkarimalli jossa on korkea vyötärö ja sitten lahkeellinen versio. Nää tosissaan toimii, on tajuttoman napakkaa kangasta eikä rullaannu yhtään mihinkään. Mutta supernapakkuuden takia päällepukeminen on aika "jännää", en siis ihan normaalielämässä jaksaisi näiden kanssa puljata.. Ihan vessassakäynnin vuoksi :D Mutta "edustavammissa" tilanteissa ihan mahtava vaate!Itse käytän pehmeänä tukivaatteena tällaista: http://www.verkkoapteekki.fi/product_info.php/products_id/40116 Eli joustava mut napakka tukivyö, ei tämäkään rullaannu. Sisältää villaa, mikä on talvella ollut kiva. Ei kutita, eikä tarvitse pestä kuin silloin tällöin. Joustavuuden takia koot on isohkoja, käytän itse pienintä ykköskokoa vaikka olen noin kokoa 38-40.

    VastaaPoista
  45. Kaks sanaa: Google Translator ;)

    VastaaPoista
  46. Siis joo niitä, en mä tiiä miksi niitä kutsutaan, mä sanon puffeiksi (tai no, mahanlitistäjiksi...) :D Ja hei kaikki naiset! Mulla on n. 10kg ylipainoa ja ensimmäinen yritys mahtua puffiin oli erittäin räkänauruinen, mut kun sen saa kerran tungettua pehvan yli jenkkiksien kohdalle, se jotenki venähtää sopivaksi, mutta ei löysty liian lösseröksi. Liputan edelleen puffien puolesta siis :D Ja, itsellä on näitä vaikka minkä värisiä, tosiaan jos joissain tapahtumissa jaetaan ni yritän valkkailla mahdollisimman "huomaamattomia", esim. mustalla ja valkoisella pohjavärillä.Levittäkää mahanlitistäjä-ilosanomaa :D

    VastaaPoista
  47. Moi,Ehkä ootkin jo päätynyt siihen tulokseen, ettet Gina Tricotista osta toppia, mutta sanon nyt kuitenkin mielipiteeni. En tosin oo ikinä ollu raskaana, mutta mahaa löytyy ihan muutenkin. Mulla on kokoa tai paria liian pieni GT-toppi, eikä se litistä mitään muuta ku tissit, että en mahan litistykseen suosittele.Kiitos kivasta blogista!

    VastaaPoista
  48. Minttu / mami go go4. maaliskuuta 2012 klo 0.42

    uu jee, mäkin suuntaan lidliin sit kans! :D ostin sieltä kerran jotkut kohottavat rintsikat, samanlaiset mitä nyt tv-shopissa myydään ja on hyvät edelleen käytössä ja makso joku vitosen.Mä sain muuten äidiltäni jotkut lindexin muotoilevat alushousut. Ne kohottaa myös peppua, eikä varmasti vyötärö rullaudu, aika hyvät on täytyy sanoa, tänään ekaa kertaa päällä. En muista nimeä mutta lapun kuvassa sellainen tiimalasivartaloinen 50luvun pin up tyttö.

    VastaaPoista
  49. Kokoa pienempi varmaan ois hyvä! Tosin ne on aika tiukkoja rintojen kohdalta, et kannattaa kokeilla varmaan ennen ostoa miten istuu. Mulla taitaa ihan omaa kokoa olla ja ei kyllä littaa rintoja, vaikka isorintainen olenkin.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images