Onko se kaamos vai loppuiko mun elämä 7kk sitten?

Mulle on alkanut tulemaan epäilys, etä jollakin virallisella mittapuulla mulla ei ole omaa elämää. Kun ihmiset, jotka bloggaavat, tulevat ra...

Mulle on alkanut tulemaan epäilys, etä jollakin virallisella mittapuulla mulla ei ole omaa elämää. Kun ihmiset, jotka bloggaavat, tulevat raskaaksi, he vannovat blogissaan ettei heistä tule äitibloggaria. Mä kituuttelin 2 viikkoa raskaana (okei + 3kk joista en tiennyt olevani) ja perustin tämän blogin. Äitibloggari on jotakin aika alhaista, ne ensin odottavat lasta ja ovat sitten lapsensa kanssa ja sitten kirjoittavat siitä kun odottavat ja ovat lapsensa kanssa. Ja varsinkin kun on pääsääntöisesti yksin lapsen kanssa, sitä todellakin on lapsen kanssa ja ajatukset pyörivät lapsessa. En voisi blogata tällä hetkellä oikeastaan mistään muusta, sillä mulla ei riitä aikaa muuhun kuin äitinä olemiseen. Sad but true sanois Metallica.

Sitten joskus saan hetken vapaata, vaikkapa pari tuntia ilman lasta, olen aivan ihmeissäni, että mitä hemmettiä mun pitäisi tehdä.

Viime maanantaina meillä kävi ensimmäistä kertaa kotipalvelusta nainen, joka otti ja lähti tyypin kanssa pihalle. Huokaisin syvään ja sain viimein oikoluettua yhden meihin liittyvän lehtijutun. Korjauksineen artikkelin käsitteleminen kesti noin puoli tuntia, jonka jälkeen istuin sohvalla ja odotin. Tsättäsin facebookissa, että tulisivat jo, kun en oikein keksinyt mitä tehdä ja uskoin ulkoilun kestävän alle tunnin. Kun poikaa eikä hoitajaa alkanut kuulumaan, aloin - en tekemään kotitöitä vaan - epäilemään, että se nainen ei ollutkaan kotipalvelusta. Sätin itseäni, että aina pitäisi pyytää henkilöllisyystodistus ja virkamerkki, että nyt se sitten vei lapseni ja olen loppuelämäni yksin. Ties mitkä Maddyn katoamiset kävi mielessä kunnes 2.5h lähdön jälkeen he saapuivat punaposkisina takaisin.

Kaipaan omaa aikaa tosi paljon. Unelmoin iltaisin, että mulla olisi aikaa tehdä mielekkäitä ei lapseen liittyviä juttuja, mutta kun saan aikaa olen täysin pihalla mitä hittoa sitä tekisi. Oma aika on niin arvokasta, ettei sitä mielellään käyttäisi nukkumiseen tai kaupassa käymiseen, sillä ne ovat asioita mitä on helppo tehdä muksunkin kanssa. Lasken minuutteja, mitkä heitän hukkaan lojumalla sohvalla rauhattomana, kun sinäkin aikana voisin ihan luvan kanssa rentoutua ja ladata akkuja. Blogia kirjoitan kyllä helposti silloin kun huvittaa, vaikka se nyt äitihommiin liittyykin, sillä bloggaamisesta mulla on niin monen vuoden rutiini. Eikä blogi huono harrastus ole, mutta milloinkahan sitä saisi energiaa edes kokeilla jotain muuta?

Tykkään kersan kanssa puuhailusta hulluna. Silti välillä mieleen tulee, että tätä se sitten on seuraavat 18 vuotta, kotona kökkimistä ja pinterestin näpyttelyä päiväunitauoilla. Edes villasukkaa en jaksa aloittaa kun tuntuu etten saisi sitä ikinä valmiiksi kun kokoajan tulee keskeytys. Jäbä on 7 kuukautta, enää 17 vuotta ja  kuukautta jäljellä ja sitten saan kai rauhassa juoda kahvit. Tää taitaa olla sitä kaamosmasennusta ny.

19 kommenttia

  1. Juu loppui se. Mulla loppui jo yli 6 vuotta sitten. :D Heh heh! Ei vaiskaan..mut kaikkeen tottuu, eihän näitä ilman osais eikä haluis elää. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ehkä mulla on tottumisprosessi käynnissä :D

      Poista
  2. No siis, kyllä mäkin voisin perustaa äitiysblogin, mutta en halua olemassaolevan blogini muuttuvan sellaiseksi. Oonkin angstannut raskausjuttuani sitten muualla, ilman jonnekin avautumista en kestäis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luet sujuvasti mun tekstiä jos arvasit et angstailin sun tää ei oo sitten mutsiblogi jutuille :D

      Poista
  3. Mä liputan kotoa poistumisen puolesta silloin kun sitä lapsetonta aikaa liikenee. Lähden vaikka lähipizzeriaan syömään rauhassa ja lukemaan lehtiä, jos en muuta ehdi tai keksi. Kotona se oma aika menee vaan juurikin tuollaiseksi pyörimiseksi, että mitähän tässä nyt ja mitäköhän se kello nyt on. Kyllä siellä kotona ehtii roikkumaan ihan tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotoa poistuminen on tosiaan aina hyvä juttu!

      Poista
  4. Kyllä se vielä joskus menee kouluun, tai esikouluun. Mutta äitiys on jotain mitä olet, ei jotain mitä teet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, että äitiys on sitä mitä olen. Hyvin sanottu.

      Poista
  5. I feel you! Hyvä postaus.
    Voin lohduttaa, että kun lapsi on vähän isompi, elämä muuttuu taas ja omaakin aikaa alkaa löytyä. Vauvat sitoo ja sitten sitä huomaa, ettei muuta osaa tehdä tai muusta osaa puhua. Tahtoo olla erossakin välillä, mutta silloinkin ikävöi.
    Kyl se siit! Kivaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää viikkoa sinnekkin! Tää on varmasti tuttu fiilis monille.

      Poista
  6. Mä hämmennyin siitä kuinka luontevasti vauva-asiat blogiin siirtyivät. Niin omasta kuin lukijoidenkin mielestä. Vaikka kieltämättä suhtautuminen äitiblogeihin on välillä aika erikoista. :D Nostetaan me mammabloggaus maailmankartalle!

    Tuosta omasta ajasta. Se oikeasti muuttuu se tilanne. Jotenkin keskellä sitä vauvavuotta tuntui koko ajan juuri tuolta. Halusi omaa aikaa mutta ei tiennyt mitä sillä olisi pitänyt tehdä ja pelotti, että olenko mä ikuisesti vaan maitobaarisohvatuolipöytäkiikkuraha-automaatti. Sitten yks kaks yllättäen se lapsi onkin isompi, omatoimisempi ja vaikka toki vaatii vahtimista edelleen, on omaa aikaa ihan eri tavalla ja se vauvavuoden yltiöpäinen sitovuus alkaa tuntua aika kaukaiselta.

    Tosin en tiedä kantsiiko multa kysyä mitään. Mä käytän ne kaikki omat ajat töihin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi se teidänkin esimerkki lohduttaa! Ne kasvaa, jee!

      Poista
  7. Minkä takia saat apua kotipalvelusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä hieman henkilökohtainen kysymys? Sairauteen liittyen saan kotipalvelua tarvittaessa.

      Poista
  8. Joo, Liisan tavoin sanon, että lähe pihalle! Kun oot himassa muksun kanssa ja tulee mieleen joku ju, et hitto ku vois tehdä sitä ja tätä yksin, kirjoita se ylös! Sit kato sieltä listasta joku nasta juttu mitä tehdä ja tee se! Noi on kullanarvoisia hetkiä, mutta ei sen pidä olla mitään suorittamista sillon.. Ps. Nauratti toi kaamosmasennus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se oli kuitenkin pienellä kirjoitettu :) TTänään läksin pihalle, oikein halpakaupassa kävin!

      Poista
  9. Mä haluisin olla tollanen lapsiperheiden kotipalvelutäti. "tehdä työtä, jonka tarkoitus ei ole arvoitus" - on mun tavoite.

    terv. päiväkodintäti

    VastaaPoista
  10. Niin tuttu tunne, että muka kaipaa sitä omaa aikaa, ja sit kun sitä on, niin ei osaa tarttua oikein mihinkään... Osa tästä ryhtymisen vaikeudesta johtuu varmaan siitä, ettei tiedä, kauanko sitä "omaa aikaa" (=pienen päiväuniaikaa) on, koska mua ainakin ärsyttää et ne aloitetut hommat jääkin kesken ja levälleen t. yks suorittaja. Liikuntaa kaipaan, mutta en tiiä oisko se ees järkevää rehkiä, kun ei kerkee univelan takia kuitenkaan lihakset palautua. Nytkin lihakset ihan hapoilla jo "pikkuisen" perushoidosta, kantamisesta ja leikityksestä...

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images