leikki
Facemaker
26.1.12MillerGoodmanin ShapeMakeria on näkynyt aika paljon blogissa jos toisessakin. Yksinkertaisen toimiva idea oli laittaa puupalikoihin erilaisia, yhteensopivia kuvia niin, että niistä voi rakentaa mitä hienompia kuvia. Toimii kuitenkin erinomaisesti myös vain rakennuspalikkana.
Omat palikat hankimme Ombrellinosta ja ne otettiin käyttöön joulun jälkeen. Olen välillä kasannut palikoista kuusimetsää ja tonttua, mutta pääasiassa ne ovat vain olleet patterin päällä sikin sokin ihmeteltävänä ja virallinen omistaja on niitä tiputellut lattialle ja maistellut päivittäin.
Hetki sitten huomasin pinterestin kautta, että ShapeMakerille on tulossa myös sisarus, yllä näkyvä FaceMaker. Se on ShapeMakerin kanssa yhteensopiva palikkasetti nimensä mukaiseen kasvojen rakenteluun. Tänään vihdoin otin ja kyselin Ombrellinosta onko palikoita mahdollisesti tulossa heillekin, ja onhan niitä! Paola kertoi tavanneensa Millergoodmanin tyypit juuri Pariisissa ja varannut satsin ensimmäisestä FaceMaker-erästä liikkeeseensä ja ne tulevat heti, kun palikat ovat maaliskuun alussa valmiita.
FaceMakerin palikat ovat siis yhteensopivia jo olemassa olevan ShapeMakerin kanssa ja yhdistettäessä niistä saa kyllä jo aivan mitä haluaa! Mutta jos haluaa astetta haastavamman lähestymistavan rakentelulle, on olemassa vielä PlayShapes, missä puukuviot ovat muotoonsahattuja. Tulevan uutuudenkin jälkeen pidän eniten tuosta meillä jo olevasta palikkamallista, taitaa olla vaniljasyndrooma.
Ps. En nyt malta olla mainitsematta, että Ombrellinossa on pe-la -20% remppa-ale lähes kaikista tuotteista. Valitettavasti MillerGoodmanin tuotteet eivät tietenkään kuulu alennuksessa oleviin tuotteisiin, mutta paljon muuta kyllä :)
4 kommenttia
On noi viiksellisetkin kyllä hauskoja! Mielekkyyttä lasten kanssa leikkimiseen, mun lemppari on silti intialaisnainen oikeassa alakulmassa. - R
VastaaPoistaOnks toi jeesus tossa vasemmalla?
VastaaPoistaAi noi palikat on noin isoja. Mä luulin, että ne on jotain kolmasosan tosta. Ja oon aatellut, että ne on meidän taaperolle vielä liian pieniä... ööh, pitääpä laittaa tilaus menemään. Olen jo pitkään haaveillut niistä. :)
VastaaPoistajuu, ei niihin tukehdu :)
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.