sitä sun tätä
Nuttu
17.12.11En tiedä miksi olen saanut jo raskausaikana päähäni, että lapselle pitäisi neuloa nuttu. Osaan neuloa, mutta en ole neuloja. Osaan oikeaa ja nurjaa ja kaventaakin osaan, mutta jostain syystä nuttu ei ole puikoille asti päätynyt. Muutamia pipoja olen syksyn aikana pojalle neulonut, koska ne ovat helpompia. Tai ei edes helpompia, vaan yhdestä palasta kasattuja. Lapaset ja sukat ovat jo paljon haastavampia, niitä kun pitää tehdä kaksi samanlaista. Nutussa on selkä, kaksi etumusta ja kaksi hihaa - ainakin. Pelkään, että saan aikaiseksi vain osan palasista ja kyllästyn tekemiseen. Löydän tekeleeni jostain nurkasta sitten kun se on jo auttamatta liian pieni.
Kotipalapelin Rilla on koko syksyn kääntänyt puukkoa haavassani ja esitellyt mitä ihanampia neulenuttuja. Juuri sellaisia, minkä itsekin kovin mielelläni neuloisin, jos vain saisin aikaiseksi. Rillan ohjekaan ei vaikuta hankalalta, mutta mistä saadaan sisu tehdä 2 samanlaista hihaa ja kaksi samanlaista etumusta? Millä itseään voi palkita, jotta saisi jotain noin ihanaa aikaiseksi?
9 kommenttia
Voit huijata itseäsi tekemällä kappaleista eri väriset? Sitten ei tunnu siltä että tekee samanlaiset :D.
VastaaPoistaMä oon miettinyt ihan samaa. Että mäkin haluisin tehdä ton nutun mun lapsille. Mut mä en luota tosin siihen että osaisin..
VastaaPoistaMulla on ainakin tekosilla yksi nuttu, jossa etu- ja takakappale neulotaan yhtenä osana, vain hihat pitää neuloa erikseen. Suuressa käsityölehdessä ja Dropsilla olen myös törmännyt useampaan nuttuohjeeseen joissa etu&takakappaleen voi neuloa yhtenä leveänä pötkönä :)
VastaaPoistaneulo molemmat hihat samalla kertaa, siis samoilla puikoilla omilta keriltään...samoin etukappaleet ;)
VastaaPoistaHaa! Hyvä idea tuo sama puikko!! Harkitaan :)
VastaaPoistaTee koko nuttu ylhäältä alahapäin :) Vaikka olen neulonut sitä sun tätä niin mulla tuntuu olevan sukissa ja lapasissa (ja kaikessa missä voi vaan olla) toisen kappaleen syndrooma. Siksi teen hyvin harvoin mitään sellasta mitä pitää tehdä kaks :)Isommat neuleet (takit, puserot yms.) teen nykyään aina ylhäältä alaspäin ja kun hihat on omilla puikoillaan kainaloiden jälkeen niin sen jälkeen teen ne valmiiks. Kun hihat on valmiit niin sitten enää helma. Jotenkin se ajatus, että pitäs ne hihat tehdä sitten vielä kun muu on valmista ei innosta.
VastaaPoistaÄlä vain tee ainaoikein-neuletta! Se ei vain etene ikinä. Kutistuu paremminkin. Sileää neuletta, paksusta langasta ja isoilla puikoilla. Tietenkin sillä varauksella, ettei nutusta tule peltistä aka itsestään seisovaa. Minähän en henkilökohtaisesti tee nuttuja, sillä niiden tekemisessä kyllästyy -> pitäisi olla heti valmista ja nuttuhan ei sitä ole.
VastaaPoistaVarmaan löytyy sellainen ohje, missä tehdään etu ja takakappaleet yhdessä osassa. Sen jälkeen hihojen tekeminen ominaan ei ole ongelma. Minusta kaikista inhottavinta on kappaleiden yhdistäminen! Sen homman jos vielä voisi välttää (esim neulomalla hihat kiinni valmiiksi takkiin) niin jopa oisi nuttujen tekeminen helppoa. Toistaiseksi olen ulkoistanut nuttujen neulomisen jätkän mummolle, se kun jaksaa tehdä hienoja kuvioita ja palmikoitakin... :)
VastaaPoistaOvathan nuo ihania :) Itselläni kesti puolikkaan vauvannutun neulomisessa (no, yläasteella..) puoli vuotta, joten taidan jättää väliin ja neuloa tänäkin vuonna ihan vaan kaulaliinat lapsille ;)
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.