Jumppaamaan
26.11.11Haba on kasvanut pikkuhiljaa lapsen myötä ja raskauden aikainen nolla-olotilakin alkaa olla takanapäin. Tekisi mieli liikkua muutenkin kuin Kelaan.
Vuosia sitten olin valikoiva himoryhmäliikkuja.Tykkään todella simppeleistä, mutta fyysisesti haastavista lajeista, kuten spinning ja body pump. En ole koskaan pitänyt perus hyppää kuvioissa-tunneista, tanssi on painajaiseni. Zumbaa en ole kokeillut, mutta näin unta ettei sekään onnistunut.
Nyt on vain "pieni" haaste. Vauvaa pitäisi kuljettaa mukana tunneilla, sillä säännöllinen jumppaharrastus ei vain toimi epäsäännöllisillä lapsenvahtivuoroilla. Olen kuullut, että nykyään kuntosaleilla on myös lapsenvahtipalveluita, mutta voiko kohta 6kk ikäistä tyyppiä jättää sellaiseenkaan? Maksaako ne erikseen? Jonkinlaista vauva painona jumppaa ilmeisesti myös olisi olemassa. Entä mitä sanoo spinningohjaaja jos mulla on lapsi kantorepussa takana? Lapsiystävällinen kuntosali - onko sellaista olemassakaan?
Googlettamisen sijaan kysynkin teiltä onko kukaan muu yhdistänyt lasta ja jumppaamista onnistunein tuloksin? Missä olisi hyvät ja mielellään edukkaat olosuhteet liikkumiseen Helsingissä? Kaikki vinkit työväen opistoista ketjusaleihin otetaan vastaan, kunhan lapsen voi jotenkin ottaa mukaan ja askelsarjoja ei tarvitse opetella.
15 kommenttia
Lapsi repussa spinningin ajan on loistava keksintö! Mitä ohjaaja ja muut siihen sanoo, en tiedä.
VastaaPoistaIsojen kuntokeskusten lapsiparkit on mielestäni kaikki ilmaisia, jotain rajoituksia osassa kuitenkin on. Esim 2 krt vko saa lapsen tuoda. Ikärajana muistaakseni monessa 3kk.
Mä ite kävin vauvajumpassa Kalliolan kansanopistossa (suosittelen!). Siinä yhdistettiin ensin vauvan oma jumppa/laulu hetki sitten äitien zumba yms ja lopuksi lihastreenit vauva painona. Aika rankkaa alkoi olemaan loppuvaiheessa kun jäbä painoi jotain lähemmäs 10 kg.
Itse on tullut beibin kanssa käytyä vain SATSin kuntokeskuksissa ja siellä ikärajana taisi olla nimenomaan 3kk mutta eipä siellä mitään rajoituksia ollut käyntien määrän suhteen :) Maksimi aika kerrallaan on 1,5h joten siinä ehtii suihkutkin käymään rauhassa. Suosittelen :) ja lajeina nimenomaan bodypump ja spinning..muihin ei kaksi vasenta jalkaa taivu
VastaaPoistamulla yleensä mies katsoo vauvaa pumpin ajan, mutta kuulemma vauva painona -jumppiakin on olemassa. en vain ole jaksanut selvittää, kun elämäntilanteen vuoksi ei ole ollut ihan pakko, yliopistoliikunta on puoli-ilmaista ja lähin salin kadun toisella puolella. elixian mainostaja kaupungilla kyllä kovasti yritti houkutella ilmaisella lapsiparkilla. pisteet siitä heille, vaikkei kokemusta olekaan. tämä ei nyt varsinaisesti liity aiheeseen, mutta mulla on isompi ongelma imetysajan liikkumisessa se, ettei nivelet tahdo kestää. kävin pumpissa ja salilla raskausajan loppuun ilman ongelmia, mutta olen saanut nyt sitten kärsiä näistä krempoista senkin edestä. juokseminen tai hypyt ei onnistu :/
VastaaPoistaItse olen ajatellut kokeilla babybailatinoa heti kun rytmi aikaistuu, noustaan nykyään kympin jälkeen joten turha kuvitella olevansa jossain klo 11... Siinähän kyllä on jotain askelsarjoja varmaan, en kyllä koskaan ole bailatinoa kokeillut. Löysin myös taannoin googlatessani tämmösen http://www.kirppanat.net/. Ja sitä bailatinoa siis http://www.studiohighheels.fi/studio/tunnit/aiti_vauva.html.
VastaaPoistaItse olen miettinyt vauvaystävällisiä tanssikouluja. Saksassa tanssikoulussani kävi yksi hiljan synnyttänyt äiti balettitunnilla aamupäiväryhmässä ja se oli kaikille ok. Tietty kun lapsi rupeaa ryömimään niin ei oikein enää onnistuisi. Ja oli kyllä tosi hausa seurata sitä vauvaa miten se reagoi meidän liikkeisiin.
Miä jumppasin kotona vauva painona, kun ei täällä käpykylillä ole niin kauheasti mistä valita. Hirmu kivaa meillä oli niin kauan kun jaksoin, mut tosiaan ison kokoisen tytsyn kanssa alkoi lopulta vastus olla liian kova. Netistä löysin ohjeet. Ilman vauvaa kävin sit jumpalla illalla kun mies oli kotona. Sai vähän kontaktia aikuisiin... =)
VastaaPoistaElixiassa on ainakin ilmainen lapsiparkki, jonne kaverit ovat vieneet jo alle puolivuotiaita vauvojaan :)
VastaaPoistaTämä nyt menee hieman asian vierestä, mutta itse olen pötkylän (ja nyt jo konttaavan kaverin) kanssa käynyt vauva-vanhempi joogassa. Joogakoulu Shantissa pääsee tosissaan hikoilemaan vauvankin kanssa, eikä esteenä ole ollut pelkkä koti-joogitaustakaan.
VastaaPoistaJumpan peräänhän tässä kyseltiin, mutta olkoon tämä sitten yksi vaihtoehto...
Mä kävin raskausaikana vielä Satsissa, siellä on lastenhoitpalvelu joka kuuluu jäsenhintaan, kuten joku jo aiemmin vinkkasikin.
VastaaPoistaSatsin ryhmäliikuntatarjonta on hyvä ja vaunujen kanssahan pääsee ihan ilmasiksi julkisilla :D
Itse olin joskus kauan sitten töissä Forever Töölössä, jossa on lapsiparkki, johon voi viedä yli 3kk vauvoja. Niitä siellä sai muistaakseni olla kerralla kaksi tai kolme. Hoitoaika oli 1,5h. Salihan on jäsenyyssali ja tuon "lapsiparkin" sai myös ostaa siihen. Hintaa en muista, mutta ei käsittääkseni kauheasti. Ja tietty, jos ns. myyjän kanssa neuvottelee itselleen jäsenyyttä, voi koittaa tuon vaikka tinkiä kaupan päälle (tinkimisen onnistumisesta en osaa sanoa suuntaan tai toiseen). Silloin siellä ei tainnut olla äiti-lapsijumppia tarjolla, mutta kuten sanoin, aikaa on kulunut...
VastaaPoistaElixiassa käsittääkseni toimii lapsiparkki hyvin, alaikärajaa ei palvelussa ole, eikä se maksa ylimääräistä. Itse en ole vielä päässyt testaamaan, mutta kunhan 2 viikon ikäinen poika tuosta muutaman kuukauden kasvaa, tarkoitus on lähteä katsomaan, miten palvelu toimii. Kavereiden kokemukset ainakin hyviä. Tarkoitus on testata myös vauvajumppa, jota on muistaakseni kerran viikossa, siihen tosin alaikäraja on 3 kk.
VastaaPoistaElixian lapsiparkki on ok, meillä vaan nyt poika vierastaa aika paljon niin tuovat sitte tosi herkästi lapsen pois parkista, ja sit o lähettävä kotiin. Eli max. vartin oon saanu olla jumpassa... Mutta jos ei vierasta, nii asia erikseen. Vauvajumppaa niillä on kerran viikossa, ja siinä tulee älytön hiki itelle. Toi poikanen painaa jo kuiteski 11kg.
VastaaPoistaNoissa elixia, sats ym. kannattaa miettiä onko valmis pulittamaan jäsenyydestä joku 80-100€ kuussa jos ei sitten syystä tai toisest ehtisikään jumppailemaan tai käy kuten ^anonyymin että jää aina yrityksesi. Itse ainakin lapsen kanssa suosin semmosta johon voi osallistua myös kertamakslla tai vaikka 10krt-kortilla tms. Tai että vähintäänkin on korvaussysteemi jos pitää maksaa kurssimaksu
VastaaPoistaJoku vauvajumppa, babylatino tms vois varmasti kantoliinan kanssa toimiakin. Mihinkään spinninkiin tai pumppiin en kyllä lähtisi lapsen kanssa. Ajoasentoa ei oikein saa hyvin jos lapsi on selässä eikä se varmaan lapsellekaan kiva ole killua siellä aika kovassa rynkytyksessä. Eli joko sellainen jumppa, mikä on suunniteltu äideille JA vauvoille tai sitten lapsi parkkiin jumpan ajaksi. Tai sit lapsen kanssa voi kävellä (kaupasta kauppaan) ja jos käppäilee riittävän reippaasti, niin tulee ihan hiki. Tai jos kävelee hitaasti, tulee ainakin tuskan hiki kun rahat on loppu ennemmin kuin suunniteltu lenkki...
VastaaPoistaPlus tavalliseen jumppaan ehdottomasti peltorit enkä tiiä miten hyvin ne pysyisi siinä liikkeessä. Mä meinaan tulla kuuroksi korvatulppienkin kanssa. Ja tuskin moni lafka päästäisi lasta spinningiin, todnäk turvallisuuteen vetoaisivat.
VastaaPoistaOlen kokenut helpoksi vaunujuoksun: eli juoksurattaiden kanssa juoksemaan. Tehkokasta ja voi tehdä milloin itselle & lapselle sopii. Lisäksi teen kotona CrossFitt harjoituksia.
VastaaPoistaNelli
Kommenttien valvonta päällä.