imetys
Yksi näkemys tissittelystä
20.10.11Nyt on tosiaan imetysviikko. Ja ensiksi ajattelin ohittaa tämän teemaviikon, mutta nyt näyttää siltä että jonkinmoista imetysviikon materiaalia olisi tulossa viikonloppuna, halusittepa tai ette. (mun mummovainaa laittoi kansallispuvun päälle jokaisena liputuspäivänä, myös kirjan ja ruusun päivänä, joten taitaa olla perittyä juhlia kaikkia kissanristiäisiä)
Tämän vuoden teemana on Puhu imetyksestä ja vitsiksi lyömisen sijaan ajattelin nyt sitten kirjoittaa jotain miten meillä hoidetaan vauvan syöttäminen. Mitään uutta näkökantaa tuskin tulee, mutta puhutaan nyt sitten teeman mukaisesti edes hieman.
Meillä on menossa nyt 5. kuukausi täysimetyksellä. Kai sieltä jotain tulee, kun tyyppi on jo 7.5 kiloinen jäpikkä. Aluksi imetys kuitenkin tuntui jotenkin todella pyhältä ja hankalalta jutulta. Sitä en keksinyt minä, vaan ympärilläni pyörivät kätilöt, jotka sairaalassa veivasivat ees sun taas metykseni kanssa. Ensin lapselle annettiin lisämaitoa muistaakseni 10ml erään kätilön toimesta. Sitten toinen kätilö tuli kuiskuttelemaan korvaan, ettei missään tapauksessa saisi ottaa lisämaitoa vastaan. Mitä oli lisämaito, en tiennyt, joten säälittävää kyllä, vauvan opetellessa imemään lypsin sormillani 5ml maitoa lääkekippoon ja juotin sitä sitten syyllisenä salaa perhehuoneessa, jotta tyyppi lopettaisi nälkäitkunsa.
Sairaalasta päästyä alkoi kamalin vaihe, kun herra tahtoi syödä 2h välein yötä päivää ja minua vaan väsytti. Vihasin pikkuvauva-aikaa yli kaiken imetyksen tiheyden takia ja välillä vain vaivuin velttona aamulla lattialle ja itkin etten jaksa. Onneksi se aika oli lyhyt ja sain apua imetyksestä ja heräilystä johtuneisiin univelkoihini. Pikkuvauva-aika, mitä en osaa viikkoina tai kuukausina määritellä oli kuitenkin ihan kamalaa ja sen kokoaikaisen väsyn takia en osannut arastella julkisilla paikoilla imettämistä. Odotin vain niitä maksimissaan 3h kestäviä unia, jolloin minäkin saisin hieman lepoa ja imetin milloin missäkin: Nissenillä, Marimekossa, metrossa, linja-autossa, missä vain. Imetyksen lopettaminen ei tullut oikeastaan (kai? jos joku muistaa tarkemmin niin kertokoon oikean laidan) käynyt edes mielessä, vaikka tuo kausi on varmaan se hankalin pala monille, kun on yksin kiinni lapsessa ja tuttipullo hoitokaverin kädessä voisi olla pelastus. Me jatkettiin kuitenkin imettämistä.
Nyt imetyksestä on tullut rutiinia. Onnea vaan niille kaksinkeskisistä hetkistä hekumoiville, mä en usein edes tajua syöttäneeni lasta. Tissilä syö tissiä yleensä unentuloa ennen niin päivällä kuin yölläkin. En pujota sormeani suuhun ja nakkaa litteäksi painettua nänniä pois suusta sekunti ennen nukahtamista vaan nukutan reilusti tissille. Se toimii kaikista helpoiten eikä aiheuta sen kummempia ongelmia. Vaunuissa nukuttaminen on harvinaista "herkkua" jolloin eka syötän ja sitten kuuntelen rääkyvää kakaraa kunnes kannan hänet (edelleenkin) yhteiseen sänkyymme ja den glider in i mål igen, tissiä siis poskeen ja untenmaille.
Alussa mainitsin täysimetyksen, mutta todellisuudessa herra juo äidinmaidonkorviketta silloin tällöin kun lähtee isänsä kanssa kylille, enkä jaksa pumpata. Minusta maksimissaan 2 purkkia kuussa ei murra täysimetystäni yhtään millään lailla. Eilen pumppasin ehkä 50ml maitoa isän ja pojan Babykinoreissua varten ja pakkasin myös Tuttelit mukaan, sillä minusta ei ole kovinkaan järkevää pumpata puolta litraa maitoa ykskaks varuiksi ja kärsiä sitten tihkuvista rinnoista loppuviikko. En muuten edes kysynyt mitä tyyppi söi ja paljonko, paha äiti.
Välillä vitsailen imettäväni rippikouluun. Selkeää jatkoajatusta ei kuitenkaan ole. Ainakin puoleen vuoteen yritetään, mutta jos ei onnaa niin sitten ei. Taaperoimetystä alan ymmärtämään päivä päivältä enemmän, mutta enemmänkin lohdun tuojana sekä äidin kannalta. Näin kiinteää yhteyttä lapseen tuskin enää ikinä saan, mutta ehkä se on aika aikaansa kutakin.
Tässä meidän tarina. Voisinpa haastaa muutamia muitakin kirjoitteluhommiin, nyt kun teemaviikko on. Eli ainakin Lapsellista haluaa varmasti tarinoida aiheesta? Wandabekin voisi tehdä jonkun teemaviikon teemapostauksen edes piruuttaan ilman kirosanoja ;)? Myös muut saavat tietenkin jakaa kokemuksensa joko blogiinsa tai kommenttiboksiin, mutta laittakaa ihmeessä tänne ilmoitus jos kirjoitatte blogiinne, niin tulen lukemaan!
17 kommenttia
Itselläni oli raskausaikana hirveä kuva taaperoimettäjistä. Ajattelin aina, että imetän 7kk enintään 8kk. 10kk kuulosti jo ällöttävältä ja kun luin yhdestä blogista, että joku imetti yksi vuotiasta oli aivan että HALOO!
VastaaPoistaNo empä ole enää! Vauva on pian 6kk ja melkein täysimetyksellä mennään (kerran tai kaksi kertaa viikossa maistetaan jotain sosetta) ja mennään varmaan vielä kauan. Tällä hetkellä mieli on muuttunut siihen suuntaan, että jos mikään ei häiritte maidon tuloa niin haluaisin imettää vuoden ikään ja ehkä pikkaisen myös ylitse. Vieläkin ajatus kaksi vuotiaasta rinnalla ei jotenkin mielytä, mutta katsotaan sitä sitten. Tällä hetkellä imetyshetket on kuitenkin parasta mitä päivässä on, joten voi olla etten näistä hevillä luovu! :)
Miulla menee varmaan raja siinä kahdessa vuodessa, tai aikaisemmin jos lapsi niin tahtoo. :) Mutta vieroittaa en tahtoisi, vaan pyritään semmoiseen luontevaan lopettamiseen sitten kun ruokajuomana on lehmän maito, ja unille käydään ilman tissiä. :)
VastaaPoistaJa hei, mie oon imettänyt mm. Cheekin ulkoilmakeikalla. :D
Minàkin kuvittelin, ettà poikani lopettaa tissitakiaisena olemisen sitten kun menee armeijaan ja alkaa hieman nuoremmat tissit kiinnostamaan. Imetin 20 kuukautta, ensimmàistà tosin vain vajaa puoli vuotta.
VastaaPoistaOlen kirjoittanut omat imetyskokemukseni ja jos haluat kàvàistà lukasemassa niin se on luettavissa ao linkissà :D
http://ciacyinitalia.blogspot.com/2011/06/se-on-nyt-loppuimetys-nimittain.html
Mä olen nyt silleen varovaisesti feidaamassa imetystä, lapsonen täytti juuri 2 v. Tai oikeastaan me ollaan tehty sitä pikkuhiljaa lopettamista yhdessä. Otto laittaa välillä paidan kiinni ja toteaa "loppu" ja keksii muita leikkejä. Sitten välillä tulee syliin, tekee flirtti-ilmeen ja pyytää "titiä". Ei siinä sitten voi muutakaan kun raottaa vähän paidan helmaa... :)
VastaaPoistaMulla ei ollut omasta imetyksestä kovin paljon ennakko-odotuksia. Halusin vain, että se onnistuu ja näinkin vähän vaivaa ajoittain kun oli vähän vaikeaa tai uskon puutetta. Silloin kaverini, ammatti-imettäjä, vähän neuvoi ja vinkkasi aloittelijaa.
Aikalailla lapsen ehdoilla on menty tähän asti ja lopettaminen ei aiheuta minussa mitään tunteen purkausta. Aikalailla näin tämän pitääkin mennä.
On se kyllä ihana asia, kun on pystynyt imettämään ja se on sujunut toistaseksi hyvin :) Pikkumies on nyt 5kk ja imetä edelleen päivittäin, vaikka jonkun verran joudunkin korviketta hänelle antamaan. Luovuttaa en kuitenkaan aijo ja kokonaan korvikkeeseen siirryn vasta, kun on pakko eikä imetys enään luonnistukkaan. Mutta tsemppi ja yritys on kova.
VastaaPoistaImetys on muodostunut suureksi osaksi äitiyttäni, etten siitä vielä haluaisi luopua :) Se on jotenkin niin luonnollista.
Kzzkzz
Eräs mielenkiintoisimmista julki-imetystilanteista sattui junassa. Tajusin vasta nimittäin hetken kuluttua istuvani suoraan valvontakameran edessä. Vilkutin sitten kun en muutakaan keksinyt. Ehkä se oli konnarilla ja kuskeilla aikakin nähdä imettävä äiti. :D
VastaaPoistaMinä olen tällä viikolla kirjoittanut imetyksestä jo parikin kertaa, en taida enempää jaksaa. Kiitos sinulle tarinasi jakamisesta! :)
Mä kuvittelin ennen lapsen syntymää täysimettäväni sen kuusi kuukautta ja lopettavani imetyksen joskus lapsen ollessa vuoden vanha. Ööh, lapsi päätti toisin. Täysimetykseen ei maito koskaan riittänyt (sai korviketta n. 1 dl päivässä) ja lapsi rupesi jo puolivuotiaasta vieroittamaan ihan itse itseään rinnalta. Omalla sitkeydellä sain venytettyä imetyksen kestämään edes kerran päivässä -tahdilla kymmenkuukautiseksi. Että silleen. Ei ne kaikki lapset vaan tykkää niin hirveästi imeä. Käsittääkseni lapseni imemistarve ei ole koskaan ollut kovin suuri. Olihan se vähän haikeata, kun ei homma mennyt niinkuin suunnitteli, mutta -hei- oli siinä oma vapaudentunteensakin, kun sai kroppansa ihan vain omaan käyttöön! :) Musta tuntuu, että lapsella ei ole edes mitään muistijälkiä siitä, että äidin rinnoista on joskus jotain sapuskaa herunut: jo vuoden vanhana se ihmetteli mun ollessa alasti, että mitkä noi hassut roikkuvat systeemit on mun ylävartalossa. Että semmosta. Ei se kaikilla ole mitenkään äidin vallassa, että miten kauan imetetään ja millä tahdilla. Jotkut ne vaan päättää itse äideiltä lupaa kysymättä!
VastaaPoistaEn pidä imettämisestä ollenkaan. Se ahdistaa. Viisiviikkoinen vauvani on kunnon rintaraivari, on ollut ensimmäisestä imetysyrityksestä tähän päivään. Jaksaminen on ollut muutenkin lujilla ja tää imetyspelleily on ollut viimeinen niitti arkkuun. Joka toinen päivä olen lopettamassa imetystä ja mulla ei tosiaankaan ole mitään "meillä imetetään ainakin sinne vuoden vanhaksi asti" -mantroja. Jokainen imetetty päivä on lottovoitto - kai. Imetyshetkistä on se kahdenkeskinen yhteys, ilo ja luonnollisuus kaukana, kun vauva karjuu pää punaisena ja äiti itkee. Tätä sitten parin tunnin välein. Onneksi ihana neuvolalääkäri sanoi, että ei hyvä luoja, jos imetys alkaa ottaa oman jaksamisen päälle ja vahingoittaa äidin ja lapsen välistä tunnesidettä, niin ei maksa vaivaa. Pumppua ja pulloa tai korviketta. Tässä nyt katsellaan päivä kerrallaan. Odotan että vauva kasvaa ja saa antaa kiinteitä.
VastaaPoistaEniten ärsyttää imetysfanaattisuus, joka lähti jo sairaalasta. Kas kummaa että kukaan ei tullut maininneeksi että sektion jälkeen maito nousee hitaammin. Siinä sitten "imetettiin" huutavaa, nälkäistä lasta ja korvike tuntui olevan helvetistä seuraava. Että ennemmin sitten pidetään lapsi nälässä ja saadaan äiti valmiiksi hermoheikoksi ja kuolemanväsyneeksi. Vauvan paino laski lähes sen 10%. Just. Sitten neuvolassa pääsääntöisesti hoetaan, että pitää vaan yrittää ja jaksaa, äidinmaito on lapselle parasta. Ja että ei mitään pumppauksia, tissistä vaan. Eikö se nyt sitten ole sama mistä tuubista se maito tulee, jos se on sitä äidinmaitoa? Ei ilmeisesti. Paras kommentti tuli eräältä lääkäriltä, joka lohdutti että eihän tämä vaihe elämässä kauan kestä, vuoden verran ehkä. Teki mieli vetää lättyyn, kun just sitä ennen olin tilittänyt kaikista vauva-ajan vaikeuksista. Mulle ei tarvi sanoa, että pitää vaan yrittää, kun tässä ei viimeiseen 36 päivään muuta ole tehtykään kuin yritetty hampaat irvessä ja nännit veressä ja vedetty samalla kaksin käsin antibiootteja kohtu- ja rintatulehduksiin. No, onneksi mun äitiys ei ole imetyksestä kiinni.
Ei varmaan tarvi sanoa, etten ole kertaakaan edes harkinnut julkisilla paikoilla imettämistä...
p.s. Sori tämä purkaus, mutta aihe on tällä hetkellä aika lailla tapetilla. :)
Netta, päivä kerrallaan meno on oikein hyvä asia, ei sitä mitään viisivuotissuunnitelmia kannatakaan tehdä. Teillä on ollut varsin tikkuinen ja takkuinen alkutaival, ja siihen nähden 36 päivää on jo oikein hyvin!
VastaaPoistaPeriaatteessa tissistä suuhun -metodi olisi se "paras", sillä siitä jäävät kaikki muut välikädet, -laitteet ja oheistoiminnot pois. Mutta joskus se ei toimi, ja silloin pitää käyttää muita keinoja. Äidinmaito on lapselle parasta ravintoa, ja ihan jokainen tippa mitä lapsesi sitä saa, on pelkkää plussaa - riippumatta siitä, millä vehkeellä se vatsaan menee.
Mutta ykkösprioriteettina on se, että vauva saa ruokaa ja äidillä pysyy järki päässä. Siitä lähdetään. Ja siinä olet ihan oikeassa, että sinun äitiytesi (eikä kenenkään muunkaan) äitiys ei ole imetyksestä kiinni.
Mä en mitenkään erityisemmin nauti imetyksestä ja, mutta ilmeisesti tän täysimetys-hypetyksen ansiosta oon alkanut miettiin, että voinko antaa lapselleni korviketta silloin kun se on hoidossa tai jää kotiin isän kanssa enkä saa pumpattua tarpeeksi maitoa. Eli oon nyt jotain kuukauden aikonut kokeilla, että syökö tyyppi ylipäätään korviketta, mutta jotenkin se vaan on iskostettu päähän, että paha korvike, hyvä äidinmaito.
VastaaPoistaJa onhan se äidinmaito varmasti parempi, mutta kuten sanoit, tuskin se mitään täysimetystä kaataa, jos pari kertaa kuussa saa korviketta. Vielä kun sais sen asian taottua omaan päähänsä eikä tuntisi siitä syyllisyyttä.
Ja ylipäätään se on mun mielestä jokaisen oma valinta, että millä lastaan ruokkii. Yksi kaukainen sukulainen on joka kerta mut nähtyään kysynyt, että annatko vaan tissiä. Ja nyökytellyt hyväksyttävästi, kun oon kertonut asian olevan niin. En halua edes tietää, mitä sieltä tulis, jos kertoisin syöttäväni korvikkeella. Ja mitä se oikeestaan kenellekään muulle edes kuuluu.
Mua jännitti imetyksen onnistuminen jo ennen peipin syntymää. Peipi sattui olemaan kuitenkin tissilapsi, joka jo synnytyssalissa tiesi, mitä tehdä tissillä vaikka äidillä ei ollut hajuakaan.
VastaaPoistaMulla oli raskausdiabetes ja peipillä tippui sokeriarvot niin, että se vietti 4 päivää lastenosastolla. Siellä sitä "pakkosyötettiin" 3 tunnin välein korvikkeilla, vuorokauden ajan sille meni myös sokeriliuostippa. Joka syötössä ensin yritin imettää ja sitten annettiin korvikkeita. Peipi ei sairaalassakaan oikein ymmärtänyt tuttipullon päälle joten aika paljon meni nenämahaletkun kautta. Jänniä eroja siis sairaaloissa, ainakin tuolla lastenosastolla korvike oli itsestäänselvyys.
Kun maito nousi, sen jälkeen meiän imetys on sujunut aika hyvin mikä on tosi jees. Toisaalta olisi mukavaa, että peipi oppisi jossain vaiheessa juomaan myös tuttipullosta, jotta äiti pääsisi jonnekin ihan itsekseenkin.
Kovin julkisilla paikoilla en ole vielä imettänyt (peipi on nyt 6 vkoa), ennemminkin olen asioilta yrittänyt kaahailla takaisin kotiin, jos nälkä yllättää. Me asutaan maalla, joten ollaan yleensä aina autolla liikkeellä jos johonkin lähdetään. Omalla kylällä kun ei ole enää mitään palveluja (näin off topic).
Fanny, jep, kyllähän mä tiedän että äidinmaito on se paras, mutta tämä vauva vaan ei suostu kiltisti syömään rinnasta. Unohdin tuossa aiemmin sanoa, että pullosta taas syö kuin enkeli. Joten välikädet ovat olleet käytössä.
VastaaPoistaOon sitä mieltä että onnellinen äiti = onnellinen vauva ja koen myös että tämä imetys on vaikuttanut mun ja vauvan tunnesiteeseen. Tuntuu että neuvolassa eivät ota mua tosissaan, vaan takertuvat siihen imetykseen. Ei kai se kuitenkaan mikään itseisarvo ole? Itsehän toki päätän, miten oma lapseni ruokansa saa, kunhan saa, mutta näin ekan lapsen tuoreena äitinä sitä haluaisi neuvoja ja kannustusta - ei syyllistämistä. Kun ei kokemusta lapsista vielä ole.
Löysin blogisi muutama päivä sitten, mukava lukea toisen äidin juttuja! Aiemmin olen lukenut vain muotiblogeja.
VastaaPoistaMeillä on kaksi lasta yli 3 v välillä. Ensimmäistä imetin 9kk (täysimetystä 5kk), koin viimisen kuukauden jo "ahdistavana" (en muista miksi sellainen olo tuli), joten kun poika oli hanakka tutin käyttäjä, siirryin pulloon. Se ei ollut pidemmän päälle hyvä juttu, poika oli nukkunut perhepedissä ja vaati nyt pulloa yöt läpeensä. Helpompaa olisi ollut imettää. Korvatulehdukset seurasivat ehkä siitä että annoin pullon makuulteen sänkyyn.
Nyt toinen poikamme oli alusta asti hanakka tissitakiainen, hänetkin pidimme perhepedissä kun se vaan oli niin helppoa. Tissi suuhun ja jatkettiin unia. Poika ei pulloa edes huolinut, eikä tuttia vaikka yritin sitkeästi. Tätä yötissittelyä jatkui 11kk, joskus 10kk iässä homma luisui siihen että iltaisinkaan hän ei enää "päästänyt" minua sängystä pois, vaan havahtui aina kun tissi häipyi vierestä pois. Ei siinäkään mitään mutta kun toisenkin lapsen tarpeisiin on vastattava, kun mies usein iltatöissä. Lisäksi selkä alkoi oireilla puutumisella, kun niin paljon kyljellään. Oli pakko tehdä unikoulu, yritin sitä ensin niin että imetin aamuisin ja iltaisin...silläseurauksella että poika alkoi hyvän alun jälkeen odotella aamumaitoaan jo yöllä, aikaisemmin ja aikaisemmin. Pojan ollessa 1, lopetin sitten imetyksen kokonaan ja poika joi hyvin nokkamukista. Yötkin paranivat nopeasti. Imetystä kaipaan edelleen siinämielessä että se oli niin ihana keino rauhoitella vilkasta lasta.
Julkisilla paikoilla olen aina imettänyt, jonkun huivin tykkäsin aina laittaa eteen.
Olen imettänyt molemmat pojat hyvin lapsentahtisesti, ihmettelyä olen kuullut että "taasko sä imetät". Helppoa se vaan on ollut näin, ei mitään ideologiaa oo ollut vaan se helppous, kuten perhepedissäkin. Vaikeaa oli vain luopuminen.
Minusta imetys ei silti ole mikään itseisarvo, vauvoja, äitejä ja elämäntilanteita on niin monenlaisia.
Mimi
Mulla Esikoisen kanssa imetys ei onnistunut ja koin valtavaa tuskaa -olinhan päättänyt (siis kamalaa, päättänyt ihan!!!) imettää hyvän äidin lailla taaperoksi saakka. Huokaus.
VastaaPoistaTipuin tosi lujaa ja hiton korkeelta -imetin itkien kivusta 1.5kk:tta, senkin osittain ja peläten jokaista kertaa.
Tän toisen kanssa en suunnitellut mitään ja nyt jokainen päivä, viikko, kuukausi on ollut imetyksestä nauttimista ja en suunnittele lopettavani kuin joskus sitten, kun ollaan valmiita.
Esikoisen kanssa ei puhettakaan, et olis tunneiksi näiden tissien kanssa heittäytynyt julkiimettäjäksi kyljelleen maaten kauppakeskuksessa, mut toisen kanssa se onnistuu vaikka esikoista kiikuttaen :D
Tää on ihanaa, vaikka ymmärrän erittäin hyvin niitä, joilta tää ei onnistu tai jotka ei halua imettää.
Ensimmäistä lasta odottaessani ajattelin, että imetys ei ehkä olisi ihan meikäläisen juttu. Vaikeahkon alun jälkeen imetys kuitenkin lähti sujumaan melko hyvin. Herra itse päätti lopettaa 10 kk iässä enkä pakottanut jatkamaan.
VastaaPoistaNäin jälkikäteen voin rehellisesti sanoa, että en imetyksestä nauttinut, mutta aion seuraavankin tulokkaan kanssa tehdä parhaani imetyksen onnistumiseksi. Ja ymmärrän äitien moninaiset tunteet ja ratkaisut asian suhteen - jokaisella on omat syynsä tehdä ratkaisuja puoleen jos toiseen ja tärkeintä on kuitenkin vauvan hengissä pysyminen ja kaikkien asianosaisten optimaalinen hyvinvointi :).
H
Kirjoitin myös aiheesta.
VastaaPoistavitut kirjoitan :D
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.