Majoja

Steinerkoulussa iltapäivätoiminnan ohjaajana työskennellessäni sain kuulla, että steinerpedagogiikkaan kuuluu olennaisesti majanrakennus tie...

Steinerkoulussa iltapäivätoiminnan ohjaajana työskennellessäni sain kuulla, että steinerpedagogiikkaan kuuluu olennaisesti majanrakennus tiettyinä ikäkausina. En ole opiskellut tätä pedagogiikkaa sen enempää enkä oikeastaan allekirjoita moniakaan sen ilmiöitä (kuvaamataidontunnilla ei saanut piirtää silmiä, ensimmäiset läksyt tehtiin puuvärikynillä, lukemaan oppiminen riippui lapsen halusta eikä kannustusta aina saanut edes opettajalta, mitä näitä nyt olikaan) mutta majanrakennusajatuksesta tykkäsin kovasti, ja niitä me tehtiinkin paljon metsiin ja pöytien alle.

Nyt oman lapsen synnyttyä majat ovat tulleet taas mieleen entistä enemmän ja jo odottelen milloin saataisiin ensimmäinen pystyttää.

  
täältä
Sur rur- tee oma marimekkosi kirjasta



jostain


Viimeinen kuva on Antero Vipusen aarrearkku-nimisestä lasten kalevalanäyttelystä, missä kaikkeen saa mennä sisälle ja koskea. Kiertävä näyttely on nyt 9.10 saakka Espoon kulttuurikeskuksessa. Ilmainen sisänpääsy! Siellä me jo siis käytiin majailemassa.

4 kommenttia

  1. Majat on ihania. Se on myös yks juttu mitä oon suunnitellut joskus tekeväni itse, mut toisaalta, mulla kun on koko ajan jotain tekeillä, eikä hirveesti ylimääräistä aikaa, niin tän verran iso projekti varmaan toteutuu sit kun lapset on jo teinejä. :D

    VastaaPoista
  2. meidän rakkain lelu oli jostain vanhasta kodinkonepahvilaatikosta tehty kioski. pinnikseen sai myös kivan majan kun laittoi peiton tai patjan päälle.

    VastaaPoista
  3. mulla on jo kaavatkin tollaseen harjanvarsista tehtyyn telttaan, kohta varmaan sekoan niihin kun juuri sain toisen neliöliinan valmiiksi. äitiys on pesti hulluuteen.

    VastaaPoista
  4. haha, ehkä vähän liiankin lapsellinen mun makuun. kun ton majan kans pitäs asua niin hulluksi tulis (luultavasti olis jo, jos alkas tekemään...)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images