Joku on saattanut kuullakin Kaamoksen toisessa kotipaikassa eli Somerolla sijaitsevasta eläinsuojelukeskus Tuulispäästä. Ainakin itse olin kuullut paikasta vähän sieltä sun täältä ja etenkin työkaverini Rakelin jutut eläinten vanhainkotinakin tunnetusta Tuulispäästä olivat jääneet mieleen, hän kun on jo monet kerrat viettänyt aikaa Tuulispäässä talkootyöntekijänä. Myös kaverini Minnan yritys Kauneushoitola Hilla kuuluu Tuulispään tukijoihin ja vegaanihoitolana tunnettu Hilla lahjoittaa joka kuukausi pienen summan Tuulispään eläinsuojeluyhdistykselle, jotta eläinsuojelukeskus voi jatkaa toimintaansa myös tulevaisuudessa.

Me pääsimme Kaamoksen kanssa tutustumaan Tuulispäähän Hillan porukan kanssa, mukana olivat työntekijöistä niin Minna, Heta kuin Heidikin sekä kasa muita perheenjäseniä sekä tietenkin me itse. Keväinen maanantai olikin ihan huippu päivä vierailulle, sillä Tuulispään maatilalla meitä oli vastassa tilan omistaja Piian lisäksi myös ne eläimet, jotka viettävät kesänsä laiduntaen muutaman kilometrin päässä tilalta.

Tuulispään tila eroaa suurimmasta osasta muista maatiloista sillä, että vaikka siellä asuu niin lehmiä, hevosia, lampaita, possuja, villisikoja, kanoja, vuohia kuin sinikettujakin, on tila ja sen ympärillä toimiva yhdistys vegaanisia arvoja kunnioittava. Yksikään tilan eläimistä ei ole tuotantoeläin, joten lehmien rinnat tuottavat maitoa vain omille vasikoille eikä kenenkään elämää lopeteta lihantuotannon vuoksi. Tilalle otetut eläimet siis saavat elää niin pitkän elämän kun se heille on mahdollista. Useat Tuulispäässä asuvista eläimistä ovat jo saaneet aiemmassa elämässään lopetuspäätöksen, mutta ovat mutkien kautta päätyneet Tuulispäähän viettämään arvokkaita eläkepäiviään.

Yksi Tuulispään eläinjoukon julkkiksista on Agda, lintu joka syntyi kanana, mutta alkoi käyttäytymään kuin kukko. Agda-kana syntyi viisi vuotta sitten espoolaisen ulkomuseon kanalaan ja joutui emonsa hyljeksimäksi ja päätyi sitä kautta asumaan ensimmäikseksi vuodekseen ihmisen ja koiran kanssa. Pikkuhiljaa Agda alkoi muuttamaan muotoaan ja vaikka Agdan pää on kanan, se onnistui kasvattamaan itselleen kukolle tyypilliset pyrstösulat sekä terävät kannukset jalkoihinsa. Kun Agda eräänä aamuna oli alkanut myös kiekumaan, jouduttiin sille etsimään uusi kukolle sopiva koti ja näin se päätyi Tuulispäähän. Transkukkona tunnettu Agda oli myös meille entuudestaan tuttu lintu, vaikka näimmekin sen ensimmäistä kertaa tänään ihan elävänä. Agda kun on ollut muun muassa Turku Priden nimikkoeläin ja saanut huomiota ihan Helsingin Sanomia myöten. 

Tuulispää on siinä mielessä jännä paikka, että tällainen maalla lehmälaitumien vieressä kasvanut tyyppikin sai paljon uutta tietoa eläinten luonnollisesta elämänrytmistä ja ihan nolottaa myöntää, etten todellakaan tiennyt esimerkiksi lehmien maidontuotannon johtuvan pelkästään (siitä samasta mistä ihmisenkin eli) jälkeläisten ruokkimistarpeesta. En ymmärrä miten en ollut edes ajatellut, ettei maito tosiaankaan tule lehmästä koko elämän ajan ilman vasikoiden tekoa, vaan maidontuotanto vaatii tottakai myös jatkuvaa lisääntymistä. Kun Tuulispäässä tapaa yhdeksän kuukauden ikäisen Konsti-vasikan, joka juo edelleen äitinsä Vipan maitoa, tulee kyllä tyhmä olo kun tietää, että kaupassa myytävän lehmän maito on tulosta siitä, että maitoa tarvitseva vasikka on erotettu äidistään päivän ikäisenä. Vaikka näistä asioista olisi tietoa tottakai saatavilla, tarvittiin näköjään kuitenkin tämä vierailu, jotta pystyn nyt entistä helpommin valitsemaan sen työpaikan jääkaapista löytyvän kauramaidon kahviini. Niin nolo juttu.

Vaikka suosittelen Tuulispäässä vierailua ihan kaikille, se ei valitettavasti ole aina mahdollista, sillä tilalla tehdään töitä ihan kuten muillakin tiloilla. Avoimia ovia on kuitenkin tulossa taas ensi kesänä ja kuukausilahjoittajat saavat myös vuosittain kutsun tilalle tapaamaan kummieläintään sekä kuulevat Tuulispään elämästä muutenkin meilien kautta. Kuukausilahjoittajaksi voi ryhtyä jo pienellä 8 euron kuukausittaisella panostuksella, joten luulenpa meidän hankkivan norppakummiuden lisäksi myös eläinkummiuden Tuulispäähän. Siitä tietoa täällä. 

Kiitos Tuulispäälle ihanasta vierailupäivästä ja upeasta työstä eläinten parissa!

Olimme viime viikonloppuna Kaamoksen kanssa telttailemassa. Syksy on kivaa aikaa yöpyä teltassa, kun sääskiä ja muita öttiäisiä on huomattavasti vähemmän, mitä kesällä. Telttailu toki vaatii kesäretkiä enemmän varustelua, mutta loppujen lopuksi jos makuupussi on kunnossa, kaikki on kunnossa. Ja kun kuitenkin jota kuta kiinnostaa, niin Kaamoksen makuupussi on Haglöfsin junioripussi Ara +6, joka on ostettu XXL:sta lapsen ollessa 4-vuotias. Sen pitäisi riittää siihen saakka, kun lapsi on 150cm pitkä. 

Vietimme metsässä melkein minuutilleen 24 tuntia, eli iltapäivästä iltapäivään. Tämä retki oli sellainen lököleiri, missä ei paljon nuotiopaikkaa kauemmaksi menty, mutta kivaa tekemistä riitti silti hyvin. 

- Teimme monenlaista ruokaa. Mukana oli vanhaan limpsapulloon valmiiksi tehty lettutaikina, jossa ei ollut sokeria. Näin saimme lettutaikinasta sekä suolaisia että makeita lettuja täytteiden mukaan. Mukana oli myös ainekset suklaa-banaaneihin, lihapullasäilykkeitä sarvimakaronilla ja puurohiutaleet. Ruoka oli hyvää ja sitä todellakin oli riittävästi. 

-Poimimme sieniä ja marjoja, ei talven varalle, vaan ihan lettujen kanssa syötäväksi. Oma lempparini oli sieniletut puolukoilla, Kaamos taisi tykätä letuista enemmän mustikkahillolla, jota olin pakannut myös mukaamme.

-Nuotioimme. Kaamos opetteli puukon käyttöä ja vuoli pieniä sytykkeitä ja opetteli tulen tekoa. Mikä on muuten itsellenikin yleensä tosi vaikeaa, yleensä saan vain sytykkeet palamaan, mutta en puita. Outo juttu.

-Tutkimme ötökkäkirjaa ja tunnistimme ötököitä

-Kuuntelimme äänikirjoja ja musiikkia. Kyllä. Metsässä oleminen ei tarkoita keskiajalla olemista, on ihan ok ottaa mukaan varavirtalähde ja jos kaikille nuotiolla sopii, kuunnella vaikka omia lempibiisejä. Me kuuntelimme nyt Muumilauluja sekä yllätys yllätys, Risto Räppääjiä.

-Paistoimme vaahtokarkkeja. Vaahtokarkkien paahtaminen on melko tekninen laji, pinta ei saa palaa liikaa, vaan siitä pitää tulla juuri sopivan rapea ja sisällöstä pehmeä. Noin joka kymmenes karkki onnistuu.

-Keräsimme erilaisia lehtiä kirjan välissä kuivatettavaksi.

-Makoilimme vierekkäin riippumatossa makuupusseissamme ja nukuimme aamupäiväunet (minä) samalla kuunnellen äänikirjaa (Kaamos). 

-Söimme suklaata teltassa.

-Opettelimme erottamaan puita toisistaan. Männyssä on kaksiosaiset piikit, kuusessa yksiosaiset. 

-Samoilimme aamusumussa rannalla.

-Yritimme uida, mutta totesimme, että ehkä ei ole enää kovin miellyttävää puuhaa. 

-Keitimme teetä ja kahvia. Mulla oli mukana mutteripannu, mikä on melko luksusta (siitäkin huolimatta että mutteripannun muovikahva ei todellakaan ole kätevin nuotiolla), etenkin kun pakkasin mukaan vielä aamupäivällä Ekopuoti Valkeesta hakemaani kaupan omaa espressoa. Superöverihipsteriretkeilijöitä siis. 

-Pesimme hampaita, mutta unohdimme kammata tukan ja pestä kasvot. Retken jälkeinen sauna teki terää.

-Kuuntelimme luonnon ääniä pimeässä teltassa ja mietimme mistä ne tulevat. 

Yhteistyössä Metsähallituksen kanssa

Kaikki tiemme vievät näköjään Tammelaan. Olemme käyneet kesän aikana retkellä jo kolmessa paikassa Tammelassa, ensin Torronsuon kansallispuistossa, sitten Saaren kansanpuistossa ja nyt Liesjärven kansallispuistossa. Päiväreissun aikana ehtisi kyllä vierailla vaikka kaikissa paikoissa, esimerkiksi Torronsuolla suolle rakennetuilla pitkospuilla ja näkötornissa, Saaren kansanpuistossa uimassa ja syömässä  ja  Liesjärven kansallispuiston Korteniemen perinnetilalla ihailemassa vanhaa perinnemaisemaa.  

Viime keskiviikkona otimme Kaamoksen ja Anna-Marian kanssa auton nokan kohti Korteniemen perinnetilaa, siellä olevan lastenpäivän vuoksi. 

Korteniemen perinnetila on 1910-lukulainen metsänvartijan tila, joka on säilynyt yli 100 vuotta lähes muuttumattomassa tilassa. Tilalle pääsee helposti autolla, tilan vieressä on iso parkkipaikka ja pihapiiri tarjoaa katseltavaa myös silloin kun päärakennus on kiinni. Tila on kuitenkin kesäisin avoinna yleisölle niin, että päärakennukseen pääsee sisään tilalla kesäisin laiduntavia eläimiä kuten lampaita silittelemään.

Ruuan jälkeen pääsimme kokeilemaan myös entisajan elämää ihan käytännössä, pyykinpesua pyykkilaudalla, villan karstaamista, puisen leikkiveneen rakennusta sekä puujaloilla kävelyä. Ja tottakai lempieläimiemme lampaiden paimennusta, jota harjoittelimme jo Isojärven kansallispuistossa alkukuusta. 

Vaikka kuvista ei väenpaljoutta huomaa, oli Korteniemen perinnetilalla tosi paljon lapsiperheitä vierailulla ja suurin osa (me mukaan lukien) viihtyi tilalla useamman tunnin ajan. 

Pieniä kesäloman reissukohteita miettiessä kannattaa Korteniemi ehdottomasti ottaa harkintaan, jos sijainti on yhtään lähellä Tammelaa. Tilan pihapiiri on aina avoinna ja opastusta alueella on heinäkuun loppuun saakka päivittäin klo 11-17 sekä elo-syyskuussa keskiviikosta sunnuntaihin klo 11-17. 

Ja kuten olette jo huomanneet, teen tänä vuonna jonkin verran yhteistyötä Metsähallituksen kanssa vinkkaillen lapsiperheystävällisiä luontokohteita, joten vaikka seuraava reissu onkin vasta suunnitteluasteita, on näitä retkeilyvinkkejä tulossa blogiini lisää myös tulevaisuudessa! Olen siitä itse valtavan iloinen, toivottavasti tekin! (Tähän liittyen myös juttutoiveet erityisesti kansallispuistokohteista otetaan ilolla vastaan)