Vilac

Olen jo pitkään halunnut esitellä yhden lempilelumerkeistäni, ranskalaisen Vilacin . Hyvä syy tykätä Vilacista olisi jo se, että osaa heidän...

Olen jo pitkään halunnut esitellä yhden lempilelumerkeistäni, ranskalaisen Vilacin. Hyvä syy tykätä Vilacista olisi jo se, että osaa heidän lelujaan kuvittaa ennenkin hehkuttamani Nathalie Lété. Eikä Keith Haringin suunnittelemat lelutkaan olisi pöllömpi syy tykästyä merkkiin. Mutta syitä on oikeasti noin saman verran mitä lelujakin, eli siis TOSI PALJON.

Vilac on hölmösti sanottuna vähän niinkuin Ranskan Brio, eli todella tunnettu klassikkomerkki, minkä leluja on valmistettu jo vuodesta 1911. Merkki ei ole Suomessa kumma kyllä erityisen tunnettu, vaikka veikkaan suurimman osan tietävän ainakin ne ihanat metalliset kilpa-autot, mitä löytyy esimerkiksi Ombrellinosta täältä. Sietäisi kyllä olla tunnetumpi, imho, ulkonäöllisesti paljon kivempia kuin vaikka tosiaan ne Brion lelut.

Meille Vilacin lelut ovat tulleet second handina isommilta lapsilta, mutta ovat todella hyväkuntoisia usean käyttäjän jälkeenkin. Tällä hetkellä jokapäiväisessä käytössä ovat vanha Vilacin puumopo, millä lapsi surauttaa huoneesta toiseen takaperin. Hän ei oikein osaa ajaa eteenpäin, älkää kysykö miksi. Toinen hitti on metallihyrrä, samanlainen mitä löytyisi nyt näköjään Ranskasta Nathalie Létén maalauksillakin. Meillä hyrrää koristaa leppäkertut, kivoja nekin. Kirjahyllyssä odottaa Vilacin dominopeli sekä useita puupalapelejä, ah lasta onnellista kun sai nämä kierrätetyt ihanuudet leikkeihinsä!

Mulla olisi tietenkin jo iso lista mitä leluja seuraavaksi haluttaisiin (en voi käyttää sanaa "tarvittaisiin"), onni ja epäonni on kuitenkin se, ettei näitä oikein saa mistään muualta Suomesta kuin juurikin Ombrellinosta (Edit: löytyy onneksi muualtakin! kiitos tiedoista.) Ja pienen lelukaupan vilac-valikoima on tietenkin pieni, en siis voi mennä käpälöimään jokaista himotusta ennen ostopäätöstä - ehkä hyvä näin :) Vaikka toiveissa olisi ihan tähtiteteellisiä juttuja kuten Nathalie Létén nukketeatteri ja tiipii, luultavasti joululahjasäkistä tulee löytymään Pohjois-esplanadilta hankittavissa oleva hedelmäsetti, kehittävä, kaunis ja ei niin tilaa vievä.

Löytyykö teiltä sattumoisin näitä ihania leluja? Ainakin yhden kilpa-auton omistajan äidin tiedän blogiani lukevan :)

18 kommenttia

  1. Yritin tsekata Ombrellinon nettikaupasta tuota kerrassaan ihastuttavaa tiipiitä. En löytänyt...onkohan sitä lainkaan Suomessa? Se olisi just eikä melkein tulevaan lastenhuoneeseen, johon tarvin(!!!) paljon väriä ja valkoista, en nimittäin aio tummanharmaille seinille tehdä mitään...

    VastaaPoista
  2. No ainakin noi meidän lelut on ollut jo muutamalla lapsella ja silti ihan tosi toimivia. Tosin laadussa voi olla eroja, kun toi meidän mopo on puinen, ei metallinen ja muutenkin omat vilacit on hyrrää lukuunottamatta puuta

    VastaaPoista
  3. Mä vähän luulen, ettei tota telttaa ole Suomessa missään :( Mutta toisaalta sen voi kyllä tilata itse Suomeen. Se on ihana! Mutta meillä on kyllä jo yksi tiipii, eli haaveeksi jää täällä, vaikka olisi kuinka ihana :)

    VastaaPoista
  4. http://www.lillerilalleri.fi/tiipii-nathalie-p-2302.html?manufacturers_id=28 heh, ja löytyi tuo ihanasti maalattukin samasta paikasta!

    VastaaPoista
  5. Meiltä ei kotoa löydy Vilacin leluja mutta mummolassa on tuollainen samanlainen hyrrä. Sillä on lasten isä leikkinyt jo 70-luvulla. :) Hyvin on siis kestänyt.

    VastaaPoista
  6. Tuo on tosi kiva lelu, monesti päivän aikana tulee leikittyä yhdessä sillä.

    VastaaPoista
  7. Meiltä löytyy joku tuon tyylinen hyrrä, peltinen, ankkoja kyljessä ja rämisee aivan helkkaristi, kun sen pistää pyörimään. Siitä lähtee oikein sellainen korvia tinnittävä humina. Ystävä toi kerran reissulta ulkomailta. Nättejä nuo lelut ja tiipii olisi meille aika hyvä. :-)

    VastaaPoista
  8. Kaikki majat on hyviä kyllä. Tuosta ei kyllä lähde mitenkään erityisen kova ääni, hieman humisee jos laittaa hulluna vauhtia ja ei rämise. Noi on niin hyvii kun pysyy pystyssä ton alapömpelin takia niin saa pienikin lapsi sen vauhtiin itse.

    VastaaPoista
  9. Hei Stockalla on Vilacia. Sieltä meille on tullut keinuheppa, kitara ja puisia palapelejä, magneetteja ja vieläköhän muuta? Nämä ovat jotenkin ihania, ja ranskankieltä rakastavana näissä on vielä sellainen lisäihanuusmomentti, jos jossain lelussa lukee paljon tekstiä ranskaksi. Je l'aime. :D

    VastaaPoista
  10. Mä oon kokoajan luullut ettei niitä oo oikeen missään :D Siis googletinkin asiaa ennen ku julkaisin postauksen, mut mun google näytti vaan ombrellinon. Mut ehkä se näytti sen siksi, et muutenki käyn niiden sivuilla aina vähän väliä ihailemassa :)

    VastaaPoista
  11. Ihania nuo Vilacit! Meillä ei tosin yhtään vielä sellaista ole, vaikka muuten olenkin hurahtanut puuleluihin ja ranskalaisiin leluihin. Oma ranskalainen suosikkini on Moulin Roty, joita niitäkin saa tosi huonosti Suomesta. Ziccossa on ehkä promillen verran valikoimaa koko tuoteperheestä. Meille olen noita hankkinut Nizzasta ja Pariisista lomareissuilta, jo ennen pojan syntymää ja yhdeltä reissulta sen jälkeenkin. Meillä on aika paljon ranskalaisen Boikidon puuleluja, joita ostin lapsimessuilta ja maahantuojan ystävämyynnistä tosi kivaan hintaan.

    VastaaPoista
  12. Niin joo, kandee tsekata tämä nettikauppa, jos vähänkään tykkää ranskalaisista leluista:
    http://www.auboisjoli.com/

    Nizzan kävijöille vinkiksi "Le coin des momes", ihana kauppa (niitä on kaksikin, toinen vanhassa kaupungissa ja toinen lähellää keskustan pääkatua), osoitteet löytyy netistä googlettamalal.

    Toinen kiva, joskin belgialainen merkki, on Lilliputiens. Meillä on se Nooan arkki, jossa pikkuisia eläimiä sisällä.

    VastaaPoista
  13. Keski-Euroopassa on vanha leluntekokulttuuri mikä antaa paljon niille jutuille vieläkin. Siellä on lapset vedelleet vetokoiriaan silloin kun Suomessa ollaan leikitty pelkästään käpylehmillä. Ja käpylehmissähän ei ole mitään vikaa, mutta skandinaaviset isommat lelumerkit ovat nykyään usein aika pelkistettyjä, sopii hyvin sisustukseen mikä on toki tärkein ominaisuus LELUSSA ;)

    VastaaPoista
  14. Noita leikattivia hedelmiä + tuon leipäsetin olen nähnyt ainakin Prismassa ja Tarjoustalossa... Ja muutaman muunkin luulen noista Vilacin leluista bonganneeni kyseisistä kaupoista. Itseasiassa juuri noin 1kk sitten kuolailin tuota leikattava hedelmäsettiä vanhemmalle pojalle ja nyt löytyi monta muutakin Ombrellinosta jotka "pakko" saada :D

    VastaaPoista
  15. Kiitos! Sä löysit! Mutta arvokas on! Täytyypä säästää ja kerätä ropposia. Koon puolesta voisi olla iloa moneksi vuodeksi.

    VastaaPoista
  16. Juu, ja noita on varmasti muillakin leikkikalumerkeillä. Itsellä tulee tosi vähän käytyä leikkikalupuolella kaupoissa niin en oo perillä mistä mitäkin löytyy :) Hyvä tietää! Ja Ombrellinossa on kyllä liikaa pakko saada-juttuja, onneksi budjetti ottaa vastaan!

    VastaaPoista
  17. Hei, Hiiviskettu Oy:n (www.hiiviskettu.fi) kautta saa Vilacin ihania leluja. Heillä oli ainakin teltta ja nukketeatteri varastomyymälässään. Olen nähnyt siellä myös Natalie Leten ihania peltiastioita ja juomapulloja. Myös Zicco ja Miniland myyvät Vilacia.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images